;
26.7.2002 00.00
Lehdistötiedotteet

Miina Äkkijyrkän uusin työ esillä Farmari 2002-messuilla

Kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän uusin vasikkateos on työstetty valtakunnan päävoimansiirtoverkosta vastaavan Fingridin käytöstä poistetuista voima- johtopylväistä. "Oivallus" -teknovasikka esittäytyy ensi kerran Hämeen- linnan Farmari 2002 -näyttelyssä 1.-4.8.2002.

Alumiininen teknovasikka on varmasti yksi näyttelyn kiinnostavimpia kohteita. Sen korkeus on lähes viisi ja pituus lähes seitsemän metriä. Oivallus-vasikan materiaali on peräisin 1970-luvulla rakennetusta voimalinjasta, jonka pylväät on jännitekorroosio-ongelmien vuoksi jouduttu vaihtamaan teräksisiin. Teoksessa on myös muuta voimajohtorakennelmien materiaalia, mm. varoituspalloja, joita käytetään lintujen muuttoreittien varsilla ja lentokenttien nousu- ja laskeutumiskiitoratojen läheisyydessä.

Ekologisten ja erityisesti kierrätysmateriaalien käyttö on tunnusomaista Miina Äkkijyrkälle. Kuvanveistäjä on itse sanonut käytetyn materiaalin suorastaan vaativan häntä hyödyntämään sitä. Alumiinia Äkkijyrkkä kuvaa uudeksi haastavaksi materiaaliksi, joka ei päästä tekijäänsä helpolla. "Tunsin olevani kuin koulunpenkiltä työhön tarttuva", Äkkijyrkkä kommentoi materiaalin työstämistä. Hän antaa kiitokset työryhmälleen, jonka ammattitaito erityisesti materiaalin tuntemuksessa oli merkittävä. Materiaali taipui muotoonsa vääntäen, leikaten ja pultaten, hitsausta osien yhdistämisessä ei teoksessa käytetty. Teoksen teknisestä toteutuksesta vastasi messurakentamiseen erikoistunut lahtelaisyritys Expotrio Oy.

Kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä on tunnettu nauta- ja erityisesti vasikka-aiheisten veistosten tekijänä. Näiden teemojensa kautta hän peilaa monenlaisia ihmiselämän ja ihmiskunnan ilmiöitä sekä ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Fingridin messuosastolle valmistuva teknovasikka jatkaa Äkkijyrkän kierrätysmateriaalin hyödyntämisen linjaa. Kulunut kevät ja alkukesä ovat olleet Miina Äkkijyrkälle voimakasta luomiskautta. Muun muassa hänen teoksensa "Ujo pikkusonni" on parhaillaan esillä Galleria Lasipalatsin "Kesähilloo" -näyttelyssä, josta Ujo lähtee Helsingin jälkeen kiertämään Eurooppaa.

Oivallus-teknovasikka siirtyy Farmari 2002-tapahtuman jälkeen pysyvästi näytteille Fingridin Hämeenlinnan toimipaikan piha-alueelle.

Lisätietoja:
Leni Lustre-Pere, 030 395 5142 tai 0400 438 604