;
28.1.1999 00.00
Lehdistötiedotteet

Risteämäpylvään kaatuminen aiheutti katkoksia Kokkolan seudun sähkön siirtoon

Aikaisin tänä aamuna Vöyrin kunnan Skatan-Oravaisten välillä kaatunut 220 kilovoltin voimajohtopylväs katkaisi sähkön siirron Kokkolan seudulla useiksi tunneiksi. Kristiinasta Ventusnevaan menevä 220 kV teräksinen voimajohtopylväs oli ns. risteämäpylväs, joten pylvään kaatuminen katkaisi sähkön siirron myös sen alitse kulkevalta toiselta 220 kV ja 110 kV johdolta.

Noin 7 tonnia painavan, 34 metriä korkean pylvään johtimet putosivat tielle, ja liikenne vauriopaikalla jouduttiin sulkemaan. Raivaustyöt paikalla on saatu päätökseen. Fingridin kunnossapitopäällikkö Juhani Ahonen sanoo pylvään uusimisen kestävän noin viikon. Vaurion syytä selvitetään edelleen, ensimmäisten arvioiden mukaan kaatumisen aiheutti kovan pakkasen rasittama viallinen johtovaruste. Pakkasta alueella mitattiin yöllä38 astetta.

Pylväs kaatui viiden aikaan aamulla ja korjaustyöt käynnistyivät välittömästi. Hieman ennen kello yhdeksää saatiin 110 kV johto jännitteiseksi ja pienemmän jännitetason paikalliset johdot muutama tunti myöhemmin. Noin kymmenen kotitaloutta oli ilman sähköä lähes kuusi ja puoli tuntia.

Lisätietoja:
Kunnossapitopäällikkö Juhani Ahonen 0400 281 618
Käyttöpäällikkö Hannu Virtanen 0400 345 206