;
30.4.1999 11.00
Lehdistötiedotteet

Fingrid muistuttaa kylvöjen päällä käytettävien peiteharsojen huolellista kiinnittämistä

Harsot vaativat jopa 200 kilon painon pysyäkseen paikoillaan tuulenpuuskissa.
Suomen sähköjärjestelmän teknisestä toimivuudesta vastaava verkkoyhtiö Fingrid Oyj muistuttaa kylvösten päällä käytettävien harsojen huolellisesta paikalleen kiinnittämisestä. Irronneet, tuulenpuuskan usein kilometrienkin päähän lennättämät harsot aiheuttavat joka kevät ongelmia voimajohdoilla. Erityisen tärkeä on muistaa, että voimajohtoihin tai yleensä sähköjohtoihin takertuneisiin harsoihin ei missään tapauksessa saa koskea!
 
Kylvösten päällä käytettävien harsojen kiinnittäminen on tehtävä huolella, jotta vahingoilta ja jopa vaaratilanteilta vältytään. Harsojen irtoaminen voidaan estää kun ne kiinnitetään huolella reunoista, kaikista kulmistaan ja myös keskeltä harson peittämää alaa. Arvioiden mukaan harson keskialueella pitää olla jopa 200 kiloa painoa, jotta se pysyy paikoillaan kovimmilla tuulenpuuskilla. Käytön jälkeen harsot on siirrettävä pois pelloilta ja varastoitava huolellisesti.
 
Tuulenpuuskan ilmaan nostamat harsot voivat voimajohtoon takertuessaan aiheuttaa vaaratilanteen. Vähänkin kostunut tai likaantunut harso johtaa sähköä ja siihen koskettamisessa on siten sähköiskun vaara. Kiinnitarttuneet harsot aiheuttavat usein häiriön johdolla, joten Fingrid toivoo, että kaikista johtoihin tarttuneista harsoista ilmoitetaan välittömästi joko suoraan Fingridiin tai paikalliselle sähkönjakeluyhtiölle. Harsoon ei missään tapauksessa saa koskea tai yrittää irroittaa sitä itse. Takertuneiden harsojen irroittamiseksi johdolta on katkaistava jännite. Harson omistaja voi joutua korvaamaan huolimattomasta kiinnityksestä aiheutuneet vahingot.
 
Lisätietoja:
Hannu Pajamo, 030 395 5453, 0400 477 837
Fingrid Oyj, 030 395 4200