;
17.2.1998 12.00
Pörssitiedotteet

Suomen Kantaverkko Oyjn tilinpäätöstiedote

Viime syyskuussa operatiivisen toimintansa aloittanut Suomen Kantaverkko Oyj (Fingrid) ylsi hyvään tulokseen vuonna 1997.
Yhtiöllä oli varsinaista liiketoimintaa vuoden neljän viimeisen kuukauden ajan, liikevaihto tällä jaksolla oli 448 miljoonaa markkaa. Tilikauden tulokseksi muodostui 14,4 miljoonaa markkaa.
 
Fingridin tuotot perustuivat liiketoimintakaupassa yhtiölle siirtyneisiin liiketoimintasopimuksiin. Fingrid osti Imatran Voima Oy:n (IVO) ja Pohjolan Voima Oy:n (PVO) kantaverkkoliiketoiminnat 31.8.1997. Kauppahinta oli lähes seitsemän miljardia markkaa. Suomen valtio (KTM), IVO ja PVO sopivat marraskuussa 1996 allekirjoitetulla osakassopimuksella Fingridin perustamisesta. Sovitun mukaisesti yhtiön omistuspohjaa laajennettiin 1.9.1997 alkaen. Suunnatulla annilla kerättiin yhtiölle uutta riskipääomaa 655 miljoonaa markkaa. Osakkeita merkitsi 11 vakuutusyhtiötä.
 
Fingridin ensimmäisen toimintavuoden tulos vastaa yhtiön perustamisen yhteydessä määriteltyjä suuntaviivoja. Yhtiön koko vuoden liikevoitto oli 220 miljoonaa markkaa, tulos ennen satunnaisia eriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja 135 miljoonaa markkaa. Taseen loppusumma oli 7,2 miljardia markkaa. Yhtiön omavaraisuusaste vuoden 1997 lopussa oli 22 %.
 
Fingridin tilintarkastus on tehty, mutta yhtiökokous ei ole vielä vahvistanut tilikauden tulosta. Yhtiökokous pidetään 5.3.1998.
 
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Timo Toivonen 030 395 5250, 040 560 5250
Varatoimitusjohtaja Seppo Ruohonen 030 395 5251, 040 560 5251