6.7.2020 12.25
Ajankohtaista

Maanomistajien voimajohtoesitteet uudistettu

Fingridin maanomistajille suunnatut voimajohtoesitteet on uudistettu. Aiemmin esitteitä oli neljä, kaksi rakentamisvaiheesta ja kaksi valmiin voimajohdon ajalta. Uudistuksen myötä esitteitä on jatkossa kaksi, ja samalla tiedot on saatettu ajan tasalle.

Uudet esitteet:

  • Näin etenee voimajohtohanke: Tähän esitteeseen on koottu tietoa voimajohdon rakentamisesta, joka on lailla säädelty tapahtumaketju, jossa maanomistajilla ja muilla eturyhmillä on monta mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

    Lisäksi esitteessä on maanomistajien usein esittämiä kysymyksiä ja vastauksiamme voimajohdon rakentamisprojektista. Aiemmin nämä tiedot olivat Mailleni tulee voimajohto –esitteessä. 
  • Naapurina voimajohto: Tähän esitteeseen on koottu tietoa ja turvallisuusohjeita, jotka tekevät yhteiselosta johtonaapurin kanssa häiriötöntä ja turvallista.

    Esitteessä kerrotaan myös voimajohto- ja piha-alueiden kasvuston ja reunapuiden käsittelytavoista sekä turvallisuusseikoista, kun käsitellään puita ja puutavaraa voimajohtojen läheisyydessä. Aiemmin nämä tiedot olivat Pidetään huolta linjoista –esitteessä.

 Uudet esitteet Fingridin verkkosivuilla

Lisätiedot:

Marjut Määttänen, viestintä, marjut.maattanen[at]fingrid.fi

UUdet voimajohtoesitteet maanomistajille