;
8.10.2020 14.55
Ajankohtaista

Fingrid sai kiitosta kesätyöntekijöiltään!

Fingrid palkittiin viidennellä sijalla Vastuullinen kesäduuni -kilpailussa, jonka tulokset perustuvat kesätyöntekijöiden työpaikastaan antamiin arvioihin. Kesätyöntekijöiden kokemuksista nousi edellisvuosien tapaan esiin erityisesti oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kokemus – tunne siitä, että kesätyöntekijät ovat yhdenvertaisia muiden fingridiläisten kanssa.


Fingrid jatkaa hyvää sijoitustaan Vastuullinen kesäduuni -kilpailussa, sillä sijoitus on jo useana vuonna ollut suurten yritysten sarjan parhaimpien joukossa. Fingrid koetaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kesätyöntekijöitään kohtelevan yrityksenä, mutta positiivisesti esiin nousivat myös hakuprosessin sujuvuus, mielekkäät työtehtävät, mahdollisuus tehdä osaamistaan vastaavaa työtä, keskusteluyhteys esimiehen tai muun vastuuhenkilön kanssa sekä tunne siitä, että kesätyöntekijän mielipiteitä kuunnellaan.

Tulos on Fingridille erityisen merkityksellinen, sillä haluamme jatkossakin palvelukseemme alan parhaat osaajat. Fingrid on ollut mukana Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa jo useita vuosia ja haluaa panostaa muutenkin nuorten onnistuneeseen kesätyökokemukseen.

"Haluamme panostaa voimakkaasti kesätyöntekijöiden viihtymiseen ja on ollut ilo huomata, miten osaavia ja vastuullisia nuoria olemme saaneet kesätöihin vuosi toisensa jälkeen. Meillä työskennelleet nuoret ovat todellisia moniosaajia, innokkaita ja ennakkoluulottomia, ja moni on löytänyt työpaikan talosta opintojen jälkeenkin. Monet projektimme ovat edenneet huimasti kesän aikana osaavien kesätyöntekijöidemme avulla," kuvailee henkilöstö- ja viestintäjohtaja Tiina Miettinen kesätyöntekijöiden tuomaa arvoa Fingridille.

Fingrid työllisti tänä kesänä poikkeusaikojenkin keskellä noin 40 kesätyöntekijää eli saman määrän kuin edellisvuonna. Tänä vuonna kesätöitä tehtiin muun muassa tiedonhallinnassa, voimajohto- ja sähköasemien omaisuuden hallinnassa, voimajohtoalueiden raivausten suunnittelussa ja seurannassa, voimajärjestelmän suunnittelussa ja käytössä, kantaverkkopalveluissa ja sähkömarkkinoissa. Nuoret osoittivat hoitavansa työnsä vastuullisesti ja määrätietoisesti, vaikka poikkeusaikojen vuoksi monen kesätyö alkoikin tänä vuonna etänä.

Vastuullinen kesäduuni -kilpailun tulokset julkistettiin 8.10. Kaikkiaan mukana oli tänä vuonna 114 työnantajaa, joita arvioi 6404 kesätyöntekijää.

Kiitos kesätyöntekijöillemme arvokkaasta palautteesta. Toivottavasti tapaamme uudelleen ensi kesänä!


Katso myös: Vastuullinen kesäduuni Fingridillä 2020 -video