;
21.1.2019 12.25
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Sähkömarkkinalain muutos voimaan helmikuussa

Datahubin edellyttämät sähkömarkkinalain muutokset tulevat voimaan helmikuun alusta. Valmistumisen myötä datahub osaltaan parantaa sekä tehostaa sähkön vähittäismarkkinoiden toimintaa.

Valtioneuvosto on esittänyt tasavallan presidentin esittelyssä 18.1.2019 vahvistettavaksi sähkömarkkinalain muutosesityksen, joka koskee sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon yksikön, datahubin palveluita eräiden muiden lakien rinnalla. Lait tulevat voimaan helmikuun 2019 alussa.

Sähkömarkkinalain muutos tulee myös velvoittamaan sähkön vähittäismyyjät ja jakeluverkonhaltijat käyttämään datahubin palveluita mm. vähittäismarkkinoiden tiedonvaihdon ja sähkökaupan liiketoimintaprosessiensa tiedon hallinnan osalta. Kyseisten osapuolten tulee myös toteuttaa datahubin käyttöönoton edellyttämät valmistelutoimet datahubin käyttöönottosuunnitelman ja tietokonversiosuunnitelman mukaisesti.  

”Tämä on iloinen uutinen datahub-hankkeelle. Viimein saamme datahubin tarvitseman lainsäädännön voimaan ja pääsemme etenemään valmistelutöissä koko toimialan kanssa”, sanoo johtaja Pasi Aho Fingrid Datahub Oy:stä.

Keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä

Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, johon tallennetaan tietoja Suomen noin 3,6 miljoonasta sähkönkäyttöpaikasta. Datahubin tietoja tulevat käyttämään noin 100 sähkön vähittäismyyjää ja 80 jakeluverkonhaltijaa palvellessaan niiden loppuasiakkaita eli sähkön käyttäjiä.

Datahubin järjestelmäratkaisun toimittaa CGI Finland Oy ja se otetaan käyttöön huhtikuussa 2021. Tällä hetkellä ratkaisun suunnittelu- ja toteutustyöt ovat käynnissä.

Datahubiin liittyvät sähkömarkkinalain muutokset on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön johdolla ja muutostöissä on ollut mukana myös sähkömarkkinoiden etujärjestöjä, toimialan yrityksiä, Energiavirasto sekä Fingrid Oyj.

Lisätietoja:

Pasi Aho, johtaja, Fingrid Datahub Oy, puh. 030 395 5262

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote sähkömarkkinalain muutoksesta 17.1.2019 https://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sahkomarkkinalaki-taydentyy-uusien-palvelujen-kehittamista-helpottava-datahub-kokoaa-sahkon-kaytto-ja-kayttajatiedot-yhteen-jarjestelmaan

Mikä on Fingrid Datahub Oy?

Fingrid Datahub Oy on Fingrid Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö, joka on perustettu hoitamaan datahubiin liittyvää operatiivista toimintaa. Tytäryhtiön keskeisinä tehtävinä on tarjota ja kehittää sähkömarkkinoiden keskitettyä tiedonvaihtopalvelua ja siihen liittyviä muita palveluja sähkömarkkinaosapuolille sekä hallinnoida sähkömarkkinoiden tarvitsemaa rekisteröityä tietoa.

Lisätietoa datahubista ja sen palveluista myös verkkosivuiltamme: https://www.fingrid.fi/palvelut/vahittaismarkkinoiden-tiedonvaihto/datahub/