;
16.4.2018 12.04
Ajankohtaista, Sähköjärjestelmä

Varovaisuutta peltojen kevättöihin voimajohtojen läheisyydessä

Kevään peltotöiden alkaessa on aika muistuttaa maanviljelijöitä varovaisuudesta voimajohtojen läheisyydessä: koneilla ei pidä mennä liian lähelle pylväsrakenteita ja jännitteisiä virtajohtimia. Lisäksi kylvöjen hallaharsot tulee kiinnittää huolella.

Voimajohtoaukeaa saa viljellä ja johdon alla voi liikkua tavanomaisilla maatalouskoneilla. Pylväsrakenteiden lähellä on kuitenkin noudatettava erityistä varovaisuutta, sillä pylvään harukseen törmääminen ja sen myötä haruksen katkeaminen voivat johtaa pylvään kaatumiseen. Työkoneiden ollessa yhä kookkaampia etäisyyksien arviointi on entistäkin tärkeämpää ja haastavampaa.

Joka vuosi sattuu tapauksia, jolloin maatalouskoneilla osutaan pylväsrakenteisiin ja haruksiin. Valitettavasti pylvään kaatumisiltakaan ei ole vältytty.

”Älä siis aja traktorilla pylväsjalkojen välistä äläkä haruksen alta. Jos taas työskentelet kaivurilla, nosturilla tai muulla työkoneella voimajohdon läheisyydessä, varo ettet joudu liian lähelle jännitteisiä virtajohtimia. Maatalouskoneen etäisyyden maanpäällisiin rakenteisiin tulee olla vähintään kolme metriä”, kunnonhallintapäällikkö Mikko Jalonen opastaa.

Jos pylväsrakenteita kuitenkin vaurioituu, on siitä ilmoitettava välittömästi Fingridin kantaverkkokeskukseen tai paikalliseen sähköyhtiöön.

Hallaharsot kiinni hyvin

Kun kylvöjä peitetään hallaharsoilla voimajohtojen läheisyydessä, harsot tulee kiinnittää erityisen huolellisesti, jotta ne pysyvät paikallaan myös kovassa tuulessa. Huolellisuus on tarpeen, sillä tuulenpuuskien lennättämät harsot saattavat aiheuttaa esimerkiksi käyttöhäiriöitä voimajohdoilla.

Hallaharsot pysyvät paikoillaan, kun ne kiinnitetään riittävän suurten painojen avulla jokaisesta kulmastaan ja myös keskeltä harson peittämää alaa. Keskialueella painoa on oltava jopa 200 kiloa.

Mikäli hallaharso kaikesta huolimatta kuitenkin irtoaa ja takertuu voimajohtoihin, irrottaminen on aina turvallisuussyistä jätettävä ammattilaisten tehtäväksi. Vähänkin kostunut tai likaantunut harso johtaa sähköä, joten harsoon koskemisessa on sähköiskun vaara. Irrottamisen ajaksi voimajohdolta on katkaistava jännite. Jotta vaaratilanteilta voidaan välttyä, on jokaisesta johtoihin lennähtäneestä harsosta ilmoitettava välittömästi joko Fingridiin tai paikalliselle sähkönjakeluyhtiölle.

Lisätietoja:


Mikko Jalonen, kunnonhallintapäällikkö, Fingrid, puh. 030 395 4176

Yhteydenotot mahdollisissa vaaratilanteissa:

Fingridin kantaverkkokeskus, puh. 030 395 4300.