;
13.9.2016 12.35
Ajankohtaista, Sähköjärjestelmä

Raportti taajuuden laadusta vuonna 2015

Fingrid on julkaissut raportin Pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuuden laadusta vuonna 2015. Taajuuden laatua kuvaavia tunnuslukuja on esitetty myös aiempien vuosien osalta.
Raportissa on tutkittu taajuuden normaalialueen (taajuusalue 49,9 - 50,1 Hz) poikkeamien lukumäärää ja kestoa. Lisäksi raportissa on analysoitu Pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuudessa esiintyvän jaksollisen heilahtelun määrää ja sen vaikutuksia taajuuden laatuun. Raporttiin on koottu myös muita taajuuden laatua kuvaavia tunnuslukuja ja yhteenveto vuoden 2015 aikana tapahtuneista suurimmista taajuushäiriöistä.
 
Yleisesti ottaen taajuuden laatu oli vuonna 2015 viime vuosien tasolla. Pohjoismaisessa sähköjärjestelmässä taajuuden laatu on heikentynyt 2000-luvulla aina 2010-luvun alkuun asti. 2010-luvulla taajuuden laadun heikkenemistä on saatu hillittyä ja vuonna 2015 taajuuden laatu oli 2010-luvun alun vuosiin nähden hieman paremmalla tasolla.
 
Raportti on englanninkielinen ja luettavissa täällä. Fingrid on julkaissut myös lähdeaineistona käytetyn taajuusdatan. Aineisto on ladattavissa täältä ja uutta taajuusdataa lisätään ajoittain.
 
Sähköjärjestelmän taajuus on sähkön kulutuksen ja tuotannon välisen tasapainon mittari. Kun sähköä kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, taajuus laskee. Vastaavasti kun sähköä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan, taajuus nousee. Normaalitilanteessa taajuuden sallitaan vaihdella 49,9 ja 50,1 hertsin välillä. Häiriötilanteissa, kuten suuren voimalaitoksen irrotessa järjestelmästä, taajuus saattaa hetkellisesti poiketa useita satoja millihertsejä taajuuden normaalialueelta (49,9 – 50,1 Hz). Taajuuden ylläpitoa ja siinä käytettäviä reservejä on esitelty tarkemmin Fingridin YouTube-kanavalta löytyvässä Reservit-videossa.
 
Lisätietoja:
Mikko Kuivaniemi, puh. 030 395 5188
Minna Laasonen, puh. 030 395 5132