;
28.4.2016 15.00
Ajankohtaista, Lehdistötiedotteet, Projektit

Fingrid rakentaa Länsi-Suomen sähköverkkoa entistäkin varmemmaksi - vahvemmat siirtoyhteydet käyttöön Kristiinankaupungista Kokkolaan

Kantaverkkoyhtiö Fingrid reagoi Länsi-Suomen sähköntuotannossa ja -kulutuksessa tapahtuneisiin muutoksiin laajamittaisella noin 260 miljoonan euron investointiohjelmalla. Vahvemmalla verkolla turvataan alueen sähkönsaanti ja mahdollistetaan tuulivoiman liittäminen verkkoon. Tärkeä osa laajasta kokonaisuudesta valmistui 26. - 27.4.2016, kun vahva siirtoyhteys Kristiinankaupungista Vaasaan ja siitä edelleen Kokkolaan otettiin käyttöön.
Länsi-Suomen sähkönsiirtoverkossa on meneillään vuonna 2007 käynnistynyt laajamittainen investointiohjelma. Ikääntynyt pääosin 1970-luvulla rakennettu ja siirtokyvyltään riittämätön 220 kilovoltin verkko korvataan uudella 400 kilovoltin verkolla. Suurhankkeen kokonaisinvestoinnit ovat noin 260 miljoonaa euroa ja sen työllistävä vaikutus on noin 1000 henkilötyövuotta. Kokonaisuus muodostuu 29 osaprojektista, joista tänä vuonna on käynnissä yhteensä 17.
 
Tiistaina 26.4.2016 otettiin käyttöön 400 kilovoltin siirtoyhteys Kristiinankaupungista Vaasaan. Tällöin muodostui uusi 400 kilovoltin rengasyhteys Ulvilan, Kristiinankaupungin, Vaasan ja Seinäjoen välille. Rengasmaisella verkolla turvataan alueen katkeamaton sähkönjakelu mahdollisissa vikatilanteissa.
 
Lisäksi keskiviikkona 27.4.2016 otettiin käyttöön 400 kilovoltin siirtoyhteys Vaasasta Kokkolaan. Sähköverkon vahvistaminen jatkuu Kokkolasta Oulun seudulle 400 kilovoltin siirtoyhteyden rakentamisella, joka otetaan käyttöön vuoden 2016 loppupuolella. 
 
Hirvisuon sähköasema on merkittävä osa kokonaisuutta
Yksi osaprojekteista on Kokkolan eteläpuolelle rakenteilla oleva Hirvisuon sähköasema, jonka tärkein tehtävä on Kokkolan ja sen ympäryskuntien alueen sähkönsyöttö. Sähköasema vastaa teollisuuden ja alueen yli 100 000 asukkaan sähkönsaannista. Aseman uusi noin 400 tonnin painoinen päämuuntaja yhdistää 400 kilovoltin päävoimansiirtoverkon alueelliseen 110 kilovoltin verkkoon, johon jakeluverkkoyhtiöt ja teollisuuslaitokset liittyvät. Hirvisuon sähköaseman päämuuntaja otettiin käyttöön 27.4.2016.
 
Hirvisuon sähköasemalle tarvitaan jatkossa toinenkin päämuuntaja, sillä alueen sähköntuotannossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Nyt rakenteilla oleva asema on suunniteltu jo vuonna 2012, jonka jälkeen sähkön markkinahinnan lasku on vähentänyt alueen sähköntuotantoa ja sähkönsiirtotarve alueelle on kaksinkertaistunut.
 
Turvatakseen Kokkolan alueen sähkönsyötön Hirvisuon aseman kautta, Fingrid päätti toisen muuntajan lisäämisestä asemalle huhtikuussa 2016. Toisen muuntajan lisäämiseen on varauduttu hyvin nyt meneillään olevan hankkeen suunnitelmissa ja toteutuksessa. Tämä muuntajahanke valmistuu vuonna 2018 ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 7 miljoonaa euroa.
 
Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh. 040 502 7333
erikoisasiantuntija Antero Reilander, puh. 030 395 4199