;
17.8.2015 10.00
Lehdistötiedotteet

Fingridille myönnettiin Esrin SAG 2015 -palkinto Yhdysvalloissa

Esri on myöntänyt Special Achievement in GIS (SAG) -palkinnon Fingrid Oyj:lle. Palkinto myönnetään vuosittain erityisen ansiokkaasti paikkatietoteknologiaa hyödyntäville organisaatioille ympäri maailman.
Palkinnon vastaanottivat Fingridistä ICT-johtaja Kari Suominen ja maankäyttö- ja ympäristöyksikön erikoisasiantuntija Pasi Turunen Esrin kansainvälisessä käyttäjäkonferenssissa San Diegossa heinäkuussa.

Fingrid toteutti vuosien 2012–2015 aikana laajuudessaan ainutkertaisen toiminnanohjaus- ja verkkotietojärjestelmän uudistusprojektin, jossa integroitiin yhteen kaikki kantaverkko-omaisuuden elinkaaren hallintaan tarvittavat tietojärjestelmät. Uusi ELVIS-omaisuudenhallintajärjestelmä koostuu yhteensä kahdeksasta toisiinsa integroidusta tuotteesta. ”Aika- ja tekijätiedot ovat perustietoja, mitä löytyy kaikista tietojärjestelmistä, mutta ELVIS-järjestelmäratkaisujen myötä olemme lisänneet paikkatiedot kantaverkkotoiminnan perustietoihin. Ratkaisun avulla pystymme kytkemään Fingridin ydinliiketoimintatiedot paikkaan ja siten esittämään entistä enemmän tietoja kartalla, mikä helpottaa ja tehostaa päätöksentekoa”, kertoo Fingridin verkkopäällikkö Marcus Stenstrand.

Kari Suominen toteaa, että nyt palkittu projekti on esimerkki digitalisaation tuomista mahdollisuuksista. Tämä näkyy muun muassa asiakas- ja palvelutoimittajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Tarjottava tieto on aina saatavilla, palvelu on yhä nopeampaa ja yksilöllisempää ja siinä hyödynnetään monia kanavia.

Lisätiedot:
ICT-johtaja Kari Suominen, puh. 030 395 4134


Kuvassa vasemmalla Pasi Turunen ja oikeassa reunassa Kari Suominen.