3.7.2013 11.55
Lehdistötiedotteet

Länsirannikolla käynnissä sähkönsiirron valtaväylän rakentaminen

Suomen sisäiseen sähkönsiirtoon saadaan merkittävästi lisää kapasiteettia uuden länsirannikon suurhankkeen myötä. Satakunnasta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuva ikääntynyt ja siirtokyvyltään pieneksi jäänyt 220 kilovoltin sähkönsiirtoverkko korvataan 400 kilovoltin verkolla lähivuosina.
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid vahvistaa länsirannikon sähköverkkoa lähivuosina. Ulvilasta ja Seinäjoelta Oulun seudulle ulottuva sähköverkon kehityshanke koostuu useista eri voimajohto- ja sähköasemaprojekteista.
 
Länsirannikon hankekokonaisuus käsittää muun muassa 210 kilometrin pituisen Kokkolasta Oulun seudulle ulottuvan Hirvisuo - Pyhäselkä 400 kilovoltin voimajohdon, Hirvisuon muunto- ja sarjakondensaattoriaseman, Tuovilan (Mustasaari) 400 kV kytkinlaitoksen sekä Pyhänselän (Muhos) kytkinlaitoksen laajennuksen. Näiden lisäksi tehdään lukuisia muutoksia eri sähköasemilla ja voimajohdoilla, kun vanhat 220 kilovoltin johdot muutetaan 110 kilovoltin jännitteelle. 
 
Länsirannikon suurhanke on osa yhtiön kantaverkon investointiohjelmaa, jolla varmistetaan uuden energiatuotannon liittäminen osaksi kantaverkkoa, korvataan ikääntynyt vanha verkko ja vahvistetaan siirtokykyä vastaamaan alueen sähkönkulutustarpeita. Sähköverkoilta vaaditaan tulevaisuudessa entistä enemmän joustavuutta muun muassa tuulivoiman vuoksi. Siirtoyhteys parantaa lisäksi Suomen pohjoisen ja etelän välistä sähkön siirtokapasiteettia. 
 
Nykyisellään länsirannikon kantaverkko muodostuu pääosin 1970-luvulla rakennetuista 220 kilovoltin voimajohdoista ja muuntoasemista. Alueen sähköverkon siirtokyky onkin jäämässä alimittaiseksi ja ikääntyminen edellyttää toimenpiteitä. Asemalaitteiden tekninen käyttöikä on myös tullut täyteen. 
 
- Rakennustyöt vaativat huolellista keskeytyssuunnittelua vuosina 2013-2016. Verkon kyky sietää vikoja heikentyy tänä aikana, mutta Fingrid suunnittelee rakentamisen huolellisesti ja yhteistyötä sähköyhtiöiden kanssa tiivistetään, kommentoi rakentamistilannetta Fingridin varatoimitusjohtaja Kari Kuusela tänään Farmari 2013 näyttelyssä Seinäjoella.
 
Kaiken kaikkiaan länsirannikolla valmistuu vuoteen 2017 mennessä 400 kilovoltin rengasverkko Ulvilasta Ouluun, neljä uutta sähköasemaa ja 350 kilometriä 400 kilovoltin voimajohtoja.
 
Kokkolan ja Kalajoen välisen osuuden 
rakennustyöt alkavat ensi talvena
 
Kokkolan Hirvisuon ja Muhoksen Pyhänselän sähköasemien välinen voimajohtohanke koskee satoja, jopa tuhatta maanomistajaa. Uusi voimajohto rakennetaan pääosin olemassa olevien johtokäytävien yhteyteen. Täysin uudelle johtokadulle voimajohtoa rakennetaan vain Hirvisuon sähköaseman läheisyyteen sekä noin 50 kilometrin matkalle Siikajoen ja Pyhänselän välille.
 
Työt käynnistyvät näillä näkymin Kokkolan ja Kalajoen välisellä osuudella jo ensi talvena perustusten teolla ja pylväiden pystytyksellä.
 
Voimajohtoja rakennettaessa Fingridin tavoitteena on tuottaa mahdollisimman vähän haittaa niin ympäristölle, maanomistajille kuin lähialueen asukkaillekin. Sidosryhmien palaute on yhtiölle erittäin tärkeätä ja siksi Fingrid on tänäkin kesänä mukana Farmari-näyttelyssä.
 
- Kaiken kaikkiaan tiivis rakentamistahti vaatii meiltä aktiivista vuoropuhelua maanomistajien kanssa. Toivomme, että länsirannikon suurhanke kiinnostaa ihmisiä ja mahdollisimman moni maanomistaja vierailisi osastollamme. Etenkin lunastuslupavaiheessa olevan Kokkolan ja Kalajoen välisen voimajohtohankkeen maanomistajilla on erinomainen tilaisuus keskustella ajankohtaisesta hankkeesta ja sen yksityiskohdista meidän kanssamme, kertoi Kari Kuusela.
 
Palautetta yhtiölle voi antaa myös internetissä karttapalvelun kautta (http://fingrid.navici.com/)

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh. puh. 040 502 7333