;
26.6.2013 13.30
Ajankohtaista

Fingridin omaisuuden hoidolle tunnustusta

​Fingridin omaisuuden hallinnalle on myönnetty toistamiseen tunnettu pätevyystodistus, niin sanottu PASS 55 sertifikaatti. Ensimmäisen kerran yhtiö sai merkittävän tunnustuksen vuonna 2010 Lloyd's Registeriltä. Kolmen vuoden aikana Lloyd's Register on arvioinut yhtiön toimintaa useilla seurantakäynneillä.

Sertifioinnin toteutti siten tälläkin kertaa Lloyd's Register, joka on yritysten turvallisuuteen ja riskien hallintaan erikoistunut kansainvälinen organisaatio. Varsinainen uudelleen sertifiointiprosessi kesti kaksi viikkoa kattaen kaikki Fingridin omaisuuden hallinnan osa-alueet.

Auditointeja tehtiin sekä toimistolla että Fingridin työmailla. Loppuraportin mukaan Fingridin prosessit ja menettelytavat vastaavat pääosin PAS 55 vaatimuksia, ja siksi Fingridille myönnettiin uusi omaisuuden hallinnan pätevyystodistus. Todistus on tunnustus siitä, että kantaverkkoyhtiössä panostetaan varmaan ja turvalliseen toimintaan sekä sähköasemien ja voimajohtojen hyvään kunnossapitoon.

Toiminnasta löytyi myös kehitettävää. Fingrid laatiikin selkeän toimenpideohjelman, jossa tarkastellaan erityisesti urakoitsijoiden pätevyyttä ja valvontaa. Yhtiössä etsitään aktiivisesti myös uusia tapoja kehittää toimintaa. Uudelleen sertifioinnin aikana Fingrid osoitti jatkuvaa kehitystä muun muassa seuraavilla omaisuuden hallinnan osa-alueilla:

• online-kunnonvalvonnan järjestelmä
• ELVIS IT-järjestelmän kehitys
• omaisuuden kuntoindeksit muuntajille ja kytkinlaitteille

Lisätietoja antaa varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh. 040 502 7333