;
16.2.2010 00.00
Ajankohtaista

Sähköjärjestelmän toiminta talvikaudella

Koko Suomessa on saatu kokea kunnon talvisää tammi-joulukuun pitkällä pakkasjaksolla. Pakkasten myötä myös sähkönkulutus nousi huippulukemiin.Suomi on huippukulutustilanteissa riippuvainen sähkön tuonnista ja ulkomaanyhteyksistä. Siirtoverkko ja voimalaitokset ovat kuluneella talvikaudella kuitenkin toimineet häiriöttä, eikä sähkön riittävyys ole ollut vaarassa. Taantuman vaikutuksesta talven huippukulutus on jäänyt jonkin verran alhaisemmalle tasolle kuin vuoden 2007 alun ennätyslukema. Kylmä sää on koetellut kaikkia Pohjoismaita, mikä on näkynyt tukkusähkön hintapiikkeinä ja tuonut esiin sähkönkulutuksen jouston merkityksen sähkömarkkinoilla. Fingrid on laatinut talven huippukulutustilanteista oheisen yhteenvedon, jossa on lähemmin tarkasteltu kulutusta, tuotantokapasiteettia ja sähköjärjestelmän toimintaa.
Lisätietoja:
Timo Kaukonen, puh. 030 395 4228
Jyrki Uusitalo, puh. 030 395 5181