23.7.2009 00.00
Ajankohtaista

Fingridin voimajohtopylväs Tammelassa kaatui ristiharuksen kiinnikkeen pettämisen vuoksi

Forssan ja Hikiän välisillä 110 kilovoltin voimajohdoilla torstain vastaisena yönä sattunut sähköhäiriön syy on alustavasti selvitetty. Portaan kylässä Tammelassa voimajohtopylväs kaatui ristiharuksen kiinnikkeen pettämisen vuoksi. Vika sai aikaan usean tunnin sähkökatkoksen Kanta-Hämeen alueella. Sähköt saatiin palautettua aamupäivällä.

Pylvään kaatuminen aiheutui niin sanotun ristiharuksen kiinnikkeen pettämisestä. Syytä kiinnikkeen pettämiseen vielä selvitetään, mutta alustavien arvioiden mukaan se on aiheutunut materiaaliväsymyksestä tai korroosiosta. Haruksen kiinnike on ratkaisevan tärkeä osa tämän tyyppisessä pylväässä, joka on sekä kiristys- että kulmapylväs. 

Häiriö tapahtui siis Tammelassa Forssan ja Hikiän välisellä voimajohdolla. Voimajohto on osa kantaverkon vanhinta osaa, alun perin 1920-luvulla rakennettua niin sanottua "Rautarouvaa". Rautarouva kulkee Imatralta Turkuun Hikiän kautta ja Hikiältä Helsinkiin. Fingridillä on käynnissä tämän ikääntyneen voimajohdon uusiminen ja sitä uusitaan suunnitellusti osa kerrallaan. Johto oli alun perin 418 km pitkä ja siitä on tähän asti uusittu 106 km.

Parhaillaan on menossa Nurmijärvi - Ruotsinkylä osuuden uusiminen sekä Hikiä - Forssa osuuden ympäristövaikutusten arviointi. Hikiä - Forssa osuuden on arvioitu valmistuvan vuonna 2015. Ennen sitä valmistunee vuonna 2011 Hikiä - Nurmijärvi osuus Rautarouvasta. Tämän lisäksi Fingrid on käynnistänyt kevään aikana korjaustoimia, sillä Hikiä - Forssa välillä on havaittu voimajohtotarkastuksissa, että Rautarouva ikääntyy arvioitua nopeammin. Korjauksilla varmistetaan johdon turvallinen käyttö siihen asti kun se saadaan kokonaan uusittua ensi vuosikymmenellä.

Tämänpäiväisen pylvään kaatumisen vuoksi aikataulua kiristetään. Kiireellisintä on varmistaa, että voimajohdon kaikki kovimmille voimille alttiit kulmakiristyspylväät ovat kunnossa. Muut kunnostuskohteet hoidetaan tämän jälkeen.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh. 040 502 7333
voimajohtojen kunnonhallintapäällikkö Marcus Stenstrand, puh. 040 592 3588