17.12.2008 00.00
Muut

EU-asetus poistamassa kaikki hehkulamput markkinoilta

EU:n jäsenvaltiot puoltavat kotitalouslamppujen energiatehokkuusvaatimuksia, jotka poistaisivat hehkulamput asteittain markkinoilta 1.9.2009 alkaen ja kokonaan syyskuuhun 2012 mennessä. ​Euroopan komission ecodesign- ja energiamerkintäkomitea käsitteli asiaan liittyvää asetusehdotusta 8.12.2008. Hyväksytty ehdotus menee vielä Euroopan parlamentin ja neuvoston tarkistettavaksi, minkä jälkeen komissio voi antaa asetuksen – näillä näkymin maaliskuussa 2009. Tiukennetuilla vaatimuksilla arvioidaan saavutettavan EU:ssa 39 TWh:n säästö vuonna 2020 (vrt. Suomen koko sähkönkulutus vuonna 2007 oli noin 90 TWh).

Asetus ei kiellä hehkulamppujen käyttöä, mutta niiden energiatehokkuusvaatimukset asetetaan siten, että ne johtavat lamppujen poistumiseen markkinoilta. Uusia tuotteita ei vaatimusten voimaantulon jälkeen saa enää saattaa markkinoille, jos ne eivät täytä annettuja määräyksiä. Varastossa olevat tuotteet yritykset saavat myydä loppuun.

Energiatehokkuuden lisäksi lampuille tulee myös toiminnallisia vaatimuksia esimerkiksi polttoikään, syttymisaikaan, valovirran alenemaan ja värintoistokykyyn liittyen.

Lokakuussa 2008 julkaistun, pääosin työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman Kotitalouksien sähkönkäyttö 2006 -tutkimuksen mukaan valaistuksen osuus oli Suomessa 22 % kotitalouksien laitteiden sähkönkäytöstä. Valaistus on noussut osuudeltaan suurimmaksi laiteryhmäksi ja siinä arvioidaan olevan myös suurin säästöpotentiaali.


Valaistuksen sähkönkulutus vuonna 2006 oli noin 2,4 TWh. Tutkimuksessa sen tehostamispotentiaalin vuodelle 2015 arvioitiin olevan noin 1,4 TWh, mikä on puolet kaikkien kotitalouslaitteiden yhteenlasketusta säästöpotentiaalista.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö