;
8.8.2007 00.00
Ajankohtaista

Sähkönsiirron häiriö Päijät-Hämeessä

Sähkönsiirrossa oli häiriö Päijät-Hämeessä 8.8. kello 14.51. Häiriön vaikutuksesta Lahden seutu oli sähköttä muutaman minuutin ajan. Sähkön siirto kantaverkossa on palautunut ennalleen. Sähkönsiirron häiriö syntyi, kun Kouvolan ja Lahden välisen voimajohdon huoltotöiden yhteydessä työmaadoitus kytkettiin erehdyksessä viereiseen jännitteiseen johtoon. Kytkennän aiheuttama maasulku aiheutti verkon automaattisten suojalaitteiden toiminnan ja katkaisijoiden aukeamisia. Henkilövahinkoja ei aiheutunut, mutta Lahden seudulle aiheutui muutaman minuutin sähkökatko. Lisäksi Kymenlaakson alueella kantaverkossa aiheutui useita katkaisijatoimintoja, jotka eivät kuitenkaan johtaneet sähkökatkoihin sähkönkäyttäjille. Häiriön seurauksena syttyi maastopalo. Maastoa paloi sähkölinjojen alta noin 200 neliön alueelta. Verkon kytkentätilanne ja sähkönsiirto palautettiin normaaliksi noin kymmenen minuutin kuluessa. Lisätietoja: Arto Pahkin, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4315