Kaleva - Paine rakentaa lisää tuulivoimaa yltyy Suomessa

​Oulunsalon Riutunkarissa on neljä PVO-Innopowerin omistamaa tuulivoimalaa, ja sinne on nousemassa kaksi lisää. Suomen tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Erkki Haapanen sanoo, että sähkön kallistuminen, sitä vauhdittava teollisuuden päästörajojen tiukentuminen ja tuulivoimaa suosiva kansainvälinen kehitys luovat painetta ratkaisujen tekemiseen.

PVO-Innopower rakentaa Kemin Ajokseen tuulivoimapuistoa, joka lisää kapasiteettia kolmasosalla nykyisestä. WPD suunnittelee kahta satojen megawattien tuulivoimapuistoa Suomen merialueille. Haapasen mukaan on nähtävissä, että jos Suomi jatkaa tuulivoimaan suhtautumisessa linjallaan, ennen pitkää alueelle tulee ulkomaisia toimijoita, jotka osaavat hyödyntää tuulienergian.

PVO-Innopowerin toimitusjohtaja Lauri Luopajärvi sanoo, että tuulisähkö ei ole ollut Suomessa kilpailukykyistä. Parin kolmen viime vuoden aikana tilanne on kuitenkin parantunut: syynä ovat ilmastonmuutoskeskustelun ja päästökaupan kautta tulevat paineet sähkön hinnan nousulle sekä tuulivoimateknologian kehittyminen.

Lähde:  Cision/ Kaleva 30.7.2007