;
14.3.2000 00.00
Lehdistötiedotteet

Laulujoutsenet saivat liikennemerkit Joroisten Huutokoskella

Suomen päävoimansiirtoverkosta vastaava Fingrid Oyj on asennuttanut lintuestepalloja Huutokosken kaasuturpiinilaitoksen läheisyydessä oleviin 110 ja 400 kilovoltin (kV) voimajohtoihinsa. Pallojen tarkoitus on toimia "liikennemerkkeinä" linnuille, jotta ne lentäessään eivät törmäisi johtoihin.

Lintupallojen asentamiseen päädyttiin kun Fingridin tietoon tuli tapauksia lintujen, ennen kaikkea laulujoutsenten törmäyksistä voimajohtoihin. Kaasuturpiilaitoksen läheisyydessä voimajohdot ylittävät vesistön, jonka virtapaikkojen ansiosta sulana pysyviin kohtiin lintujen on todettu asettuvan ruokailemaan.

Läpimitaltaan noin 20 senttimetrin kokoisia palloja asennetaan voimajohtojen ukkosköysiin vesistön ylityskohtiin limittäin yhteensä noin kilometrin matkalle.

Työ tehdään johtojen ollessa jännitteisiä. Maasta vetonarujen avulla paikoilleen laitettavat pallot asentaa IVO Transmission Engineering Oy. Vastaavia palloja Fingrid on käyttänyt menestyksekkäästi mm. Suomen arvokkaimpiin lintuvesiin lukeutuvalla Liminganlahdella. Seurantatutkimus on osoittanut, että pallot auttavat lintuja havaitsemaan johdot kauempaa, jolloin ne ehtivät ajoissa väistää niitä. Törmäykset ovat vähentyneet ja myös ns. läheltä piti-tapauksia on rekisteröity aiempaa vähemmän. Törmäysvaara on erityisesti kookkailla, suoraviivaisesti lentävillä linnuilla, joiden kokoontuminen, pesintä ja muutto paikallistuvat voimajohtojen läheisyyteen.

Etelä-Savon lintuharrastajat Oriolus ry:n sihteerin Harri Okkosen mukaan järvellä oleskelee laulujoutsenia keväisin ja syksyisin suurehkojakin parvia ja jokunen lintu on myös talvehtinut Huutokoskella. Hänen tiedossaan ei laulujoutsenten lisäksi ole tapauksia muista johtoihin törmänneistä linnuista, mutta vaaravyöhykkeessä voivat olla mm. alueella mahdollisesti saalistavat kalasääsket ja suuret pöllöt. "Muista joutsenista pikkujoutsenia muuttaa Etelä-Savon alueen läpi lähes vuosittain, mutta ne jäävät harvoin tänne oleskelemaan pitemmäksi aikaa", Harri Okkonen sanoo.

Joutsenet palaavat pesimäpaikoilleen jo maalis-huhtikuussa. Kansallislinnun arvon kahdeksankymmentäluvulla saanut laulujoutsen pariutuu iäksi. Joutsenpari pysyy uskollisena myös pesimäjärvelleen. Täysikasvuinen laulujoutsen voi kasvaa 160 senttimetrin pituiseksi ja painaa jopa yhdeksän kiloa.

Huutokoskelle asennettavien lintupallojen lisäksi Fingrid asennuttaa niitä ensi viikolla myös Keski-Suomeen, Laukaanjärven ylittäviin voimajohtoihin. Kustannukset lintupalloista ovat yhteensä lähes satatuhatta markkaa.

Lisätietoja:
Fingrid/ Pekka Manninen 040 072 2112
Oriolus ry: Harri Okkonen, sihteeri 040 578 5036
Hannu Räsänen, alueellisen harvinaisuuskomitean sihteeri 0400 386 708