;
22.7.1998 00.00
Lehdistötiedotteet

Lintujen törmäysriski Pernajanlahden voimajohtoihin on pieni

Suomenlahden rannikon arvokkaimpana lintulahtena tunnetun Pernajanlahden ylittävällä voimajohdolla on tehty lintujen törmäysriskiä selvittävä seurantatutkimus. Huhti-toukokuun aikana tehdyssä tarkkailussa ei ilmennyt yhtään törmäystä voimajohtoon. Suomen Kantaverkko Oyj:n (Fingrid) tilaaman tutkimuksen teki Porvoonseudun lintuyhdistys r.y. (PSLY)

Fingrid on tilannut uuden Länsisalmi-Kymi -voimajohdon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn jälkeen lisäselvityksiä Pernajanlahden yli kulkevan voimajohdon vaikutuksista alueen linnustoon. Valtakunnallisessa lintuvesien suojeluohjelmassa Pernajanlahti on luokiteltu korkeimpaan luokkaan, kansainvälisesti arvokkaaksi lintukohteeksi. Lahdesta on luonnonsuojelualueena lähes 500 hehtaaria.

Pernajanlahdesta on tehty lukuisia selvityksiä, jotka ovat olleet myös aiemmin laaditun ympäristövaikutusten arvioinnin luonnontieteellisinä pohjatietoina. Jo tehtyjen linnustoselvitysten lisäksi Fingrid tilasi Porvoonseudun lintuyhdistykseltä seurantatutkimuksen, joka tehtiin lintujen vilkkaimman kevätmuuton aikaan. Tutkimuksessa selvitettiin lintujen törmäysriskiä Pernajanlahden ylittävään 400 kilovoltin voimajohtoon. Havaintoja kertyi yhteensä 994 yli kolmestatuhannesta yksilöstä.

Yhtään törmäystä voimajohtoon ei havaittu. Läheltä piti -tilanteita tai muuten väistöliikkeitä tekeviä lintuja oli 65 eli noin 6,5 % kaikista havainnoista. Kuitenkin yli puolet havainnoista tehtiin läheltä johtoa. Läheltä sivuuttaneista linnuista 98 % oli joko lokkeja tai muita vesilintuja. Lokkilinnuista havaintoja tehtiin harmaa-, kala-, nauru-, pikku-, meri- ja selkälokeista sekä kala- ja lapintiiroista. Vesilinnuista bongattiin joutsenia, hanhia ja sorsia.

Suurin törmäysriski näyttäisi tutkimuksen mukaan olevan "uusilla" muuttajilla, linnuilla jotka eivät entuudestaan tunne voimajohdon sijaintia. Myös nämä linnut oppivat kuitenkin ilmeisellä todennäköisyydellä väistämään johtoa. Törmäysriskiin vaikuttaa luonnollisesti aina myös sääolosuhteista riippuva näkyvyys sekä johtojen sijainti ja niiden merkitseminen.

Lisätietoja:
Pekka Topp, PSLY (019) 579 319
Ympäristöjohtaja Erkki Partanen 030 395 5156 tai 0400 417 036