Itsenäistä työtä kannustavassa ja välittävässä yhteisössä

Fingridin organisaatiorakenne on matala ja kaikki työntekijämme saavat äänensä kuuluviin. Yrityskulttuurimme tukee avoimuutta ja yhdessä tekemistä.

Jokainen fingridiläinen hoitaa itsenäisesti omia työtehtäviään ja vastuualueitaan. Esimiesten rooli on toimia enemmänkin valmentajina kuin vartijoina. Itsenäiset työtehtävät valtuuttavat ja innostavat.

Huippuluokan työpaikoissa vuorovaikutus on avointa. Näin myös meillä! Fingridiläiset osallistuvat keskusteluun ja ovat valmiina auttamaan ja tukemaan toisia. Henkilöstömme vastaa aktiivisesti henkilöstötutkimuksiin, ja niistä nousseiden teemojen perusteella olemme yhdessä kehittäneet uudenlaisia työaikamalleja ja parantaneet töiden organisointia. 

Fingridiläisiä kannustetaan tulokselliseen toimintaan ja toiminnan kehittämiseen kilpailukykyisellä palkkauksella ja palkitsemisella. Rahallinen palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmä koostuu kuukausipalkasta, laatupalkkiosta ja kannustepalkkioista. 

Välittämisen kulttuuri näkyy työarjessa työhyvinvoinnista huolehtimisena, turvallisena työympäristönä, johtamisen laadukkuutena, joustavina työaikoina sekä vapaa-ajan ja muun virkistäytymisen tukemisena.

Vaihtelua arkeen tuovat yhteiset tilaisuudet ja tapahtumat, joissa voidaan juhlistaa onnistuneita projekteja ja loistavia rutistuksia. Tilaisuuksien sisältöä ja teemoja suunnitellaan yhdessä henkilöstön kanssa.

Ilmapallot
Ilmapallot
Sulje