;
6.2.2020 10.35
Sähkömarkkinat, Ajankohtaista

Datahub-seminaarissa aiheena käyttöönoton vaiheet toimenpiteineen

Fingridin vuoden ensimmäinen Datahub-ajankohtaisseminaari kokosi yli 130 osallistujaa 5.2.2020 Vantaalle. Tilaisuudessa aiheina olivat Datahub-hankkeen käyttöönoton aikataulu, käyttöönottoon liittyvät testaus- ja sertifiointiasiat sekä palvelusopimukset.

Datahubin ja samalla koko toimialan yhteinen kehityshanke etenee ja välitavoitteet on asetettu siten, että käyttöönottopäivämäärä 21. helmikuuta 2022 voidaan saavuttaa. Valmistuttuaan keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä tehostaa sähkön vähittäismarkkinoiden toimintaa ja avaa palveluntarjoajille oven kehittää uusia energiapalveluja, joiden hyötyjinä ovat kuluttajat. Mahdollisten palveluiden avulla kuluttajat saavat jatkossa yhdestä paikasta ajantasaiset tiedot sähkösopimuksistaan ja sähkönkulutuksestaan ja sähkönmyyjän vaihto sekä sähkösopimusten teko asunnonvaihdossa hoituvat sujuvasti ja nopeasti. Datahubin avulla mahdollistuu myös aikaisempaa paremmin uudenlaisten, esimerkiksi energiatehokkuuteen liittyvien palvelujen kehittäminen kuluttaja-asiakkaille. 

Samalla kun toimiala yhdessä rakentaa datahubia, sähkömarkkinat ovat suuressa muutoksessa. Muutoksen keskeisiä ajureita ovat ilmastonmuutoksen torjunta, sään mukaan vaihteleva tuotanto, kasvava joustontarve sekä muutoksen mukaan kehittyvä lainsäädäntö. Näistä rakentuu tuleville vuosille sähkömarkkinamuutosten sarja, joka käynnistyy datahubin käyttöönotosta.

- Sähkömarkkinamuutokset ovat itseasiassa sarja haastavia it-hankkeita. Datahub on niistä ensimmäinen. Sen avulla voidaan ratkaista myös tulevia muutostarpeita, jotka liittyvät kuluttajien osallistumiseen kysyntäjoustoon, sähkönvarastointiin ja pienimuotoiseen tuotantoon sekä näiden yhdistämiseen ja osallistumiseen sähkömarkkinoille. Siksi on tärkeää saada datahub ajoissa käyttöön, jotta ei vaaranneta jonossa seuraavana olevia muutoksia, toteaa Fingrid Datahub Oy:n toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka seminaariesityksessään.

Testaus, sertifiointi ja välitavoitetaulukko viitoittavat toimialan tekemistä seuraavat vuodet

Joulukuussa 2019 Fingrid Datahub Oy julkaisi koko datahubin käyttöönottoa koskevan välitavoitetaulukon. Taulukon keskeiset tehtävät liittyvät erilaisiin testaustehtäviin sekä toimialan järjestelmien sertifiointiin. Seminaarissa kuulijat saivat ajankohtaistietoa, kuinka voivat testata omia järjestelmiään datahubia vasten. Testaus sekä sertifiointi ovat keskeisiä aktiviteettejä siirryttäessä kohti datahubin käyttöönottoa. Toimialan järjestelmien kehityksen valmistuminen aikataulussa on tärkeää.

- On tärkeää, että epäselvät asiat kysytään ja toimiala sekä järjestelmätoimittajat pääsevät tekemisessään eteenpäin. Samalla me pystymme parantamaan dokumentaatiomme laatua ja auttamaan silläkin tavalla. Avoimuus ja yhteistyö ovat avainsanat onnistumiseen, sanoo johtaja Pasi Aho Fingrid Datahub Oy:stä seminaarikeskustelun edetessä.

Fingrid Datahub Oy kertoi tilaisuudessa ottavansa käyttöön uuden ns. klinikka-palvelun jo käytössä olevien yhteistyömuotojen rinnalle. Palvelu on lähinnä tarkoitettu järjestelmätoimittajille ja klinikan tapaamisissa käydään datahubin toiminnallisuuksia pala palalta läpi sekä vastataan etukäteen aihekokonaisuuksista tulleisiin kysymyksiin.

Työt etenee toimialalla ja Energiavirasto valvoo

Energiaviraston Veli-Pekka Saajo muistutti puheenvuorossaan, että markkinaosapuolet vastaavat itse toiminnastaan, eikä vastuuta voi sälyttää esimerkiksi palveluntoimittajalle.

- Meidän tehtävämme on varmistaa, että kaikki ovat aikataulussa valmiit siirtymään datahubiin. Noin vuoden päästä nähdään, pysyvätkö kaikki osapuolet aikataulussa ja käydään tarvittaessa aikataulusta jääneiden markkinaosapuolten kanssa keskustelut siitä, mitä on tehty aikataulussa pysymisen ja palveluntoimittajien suhteen ja mitä tulee tehdä, Saajo totesi puheenvuorossaan.

Fingrid tekee jatkossakin tiivistä yhteistyötä niin toimialan kuin järjestelmätoimittajienkin kanssa, jotta datahub saadaan onnistuneesti käyttöön helmikuussa 2022. Myös sähkön jakeluverkkoyhtiö Kajave Oy:n Jari Rusanen painotti yhteistyön tärkeyttä ja totesi puheenvuorossaan, että datahubin käyttöönotto edellyttää myös yhtiöiden sisäistä yhteistyötä.

- Käyttöönottosuunnitelmassa on hyvin kuvattu roolit, joihin yhtiöissä tarvitaan nimetty vastuuhenkilö hoitamaan asiaa eteenpäin, jotta ne tulisi hoidettua. Kukaan ei rakenna datahubia yksin, vaan siihen tarvitaan yhteistyötä niin yhtiöiden sisällä, järjestelmätoimittajien kuin datahubinkin suuntaan, Rusanen toteaa. 

 

Ajankohtaisseminaarin materiaalit sekä webcast-tallenteen youtube-linkin löydät www.ediel.fi -sivustolta.

Lisätietoja:

Fingrid Datahub Oy, toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka, puh. 030 395 5235
Fingrid Datahub Oy, johtaja Pasi Aho, puh. 030 395 5262