;
29.5.2019 13.13
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Sidosryhmät mukaan pohjoismaisen tasehallinnan tiekartan suunnitteluun

”Pohjoismaisilta markkinatoimijoilta ja energiatoimialalta odotetaan näkemyksiä kantaverkkoyhtiöiden laatimaan etenemissuunnitelmaan. Suunnitelma on nyt kommentoitavana elokuun puoliväliin asti”, kertoo pohjoismaisen tasehallintahankkeen projektipäällikkö Jakob Aldrin. ”On tärkeää kuvata pohjoismaisen sähkömarkkinan tulevat muutokset ja niitä seuraavat vaikutukset sekä saada toimijoilta palauteta siitä, miten realistinen esittämämme kuva heidän näkökulmastaan on”.

Statnett, Svenska kraftnät, Energinet ja Fingrid kehittävät Nordic Balancing Model –hankkeessa (NBM) pohjoismaista tasehallintaa, joka tuo suuria muutoksia sähkömarkkinoille ja sähköjärjestelmän käyttöön. Muutos tunnista vartin markkinoihin ja tasehallintaan on valtava uudistus. Sen arvioidaan merkitsevän muun muassa tarjousmäärien nelinkertaistumista ja todennäköisesti pienempien volyymien osallistumista markkinoille.  Järjestelmiltä vaaditaan tulevaisuudessa nopeasti kasvavan tiedon määrän käsittelyä tehokkaasti ja turvallisesti.

Muutoksia toteutetaan vaiheittain

Kantaverkkoyhtiöiden esittämässä etenemissuunnitelmassa pyritään saamaan tasehallintahankkeen suunnitellut muutokset käyttöön vaiheittain, kokonaisuudessaan vuoden 2023 loppuun mennessä. Tänään julkaistun suunnitelman mukaan vartin taseselvitys ja markkinapaikat otetaan käyttöön vuoden 2022 lopulla. Tasehallintahankkeen tärkeitä rakennuspalikoita ja vaiheita ovat:

  • Tasemalli (yksi hinta ja yksi tase)
  • mFRR prosessin automatisointi
  • pohjoismainen kapasiteettimarkkina automaattiselle taajuudenpalautusreserville
  • pohjoismainen kapasiteettimarkkina manuaaliselle taajuudenpalautusreserville

”Tiekartan toteutukseen liittyy paljon riskejä ja epävarmuuksia. Tämä on kehityshanke, jossa voi tulla vastaan ennakoimattomia ja muuttuvia tarpeita. Esittämämme etenemissuunnitelma on tällä hetkellä paras tietämyksemme siitä, miten ja milloin muutokset tapahtuvat” toteaa Jakob Aldrin.

Sidosryhmiltä odotetaan lausuntoja uuteen etenemissuunnitelmaan

Sidosryhmillä on kommentointiaikaa 16.8 asti. Saatujen lausuntojen pohjalta kantaverkkoyhtiöt esittävät syksyllä uuden etenemissuunnitelman.

Kuva alla myös pdf-liitteenä.


Linkki lausuntojen jättämiselle:

https://consultations.entsoe.eu/markets/nbm-roadmap-consultation-1/

Linkki 29.5. pidettyyn webinaariin NBM-etenemissuunnitelmasta:

http://nordicbalancingmodel.net/


Ladattavat tiedostot

roadmap.pdf