24.10.2018 09.33
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Kunnianhimoista älyverkkoyhteistyötä jatkettava asiakaskeskeisten sähkömarkkinoiden edistämiseksi

Älyverkkotyöryhmän loppuraportissa esitetään konkreettisia ehdotuksia asiakkaiden osallistumismahdollisuuksien edistämiseksi ja toimitusvarmuuden parantamiseksi. Fingrid haluaa nähdä työn tulokset käytössä mahdollisimman pian.

Työ- ja elinkeinoministeriön älyverkkotyöryhmä on saanut työnsä päätökseen kahden vuoden tiiviin ja rakentavan yhteistyörupeaman jälkeen. Fingridiltä ryhmän työskentelyyn on osallistunut kaksi sähkömarkkina-asiantuntijaa. Työryhmän tehtävänä oli esittää konkreettisia toimenpiteitä asiakkaiden osallistumismahdollisuuksien edistämiseksi ja toimitusvarmuuden parantamiseksi puhtaaseen energiantuotantoon perustuvassa sähköjärjestelmässä. Tänään julkistetussa loppuraportissa on kuvattu älykkään sähköjärjestelmän mahdollisuuksia sekä esitetty useita kehitysehdotuksia sähkömarkkinoille.

- On hienoa, että laaja työryhmä on löytänyt yhdessä useita keinoja, joilla parannetaan yritysten mahdollisuuksia kehittää palveluita entistä asiakaslähtöimmin. Asiakkaat pääsevät tällöin itse tekemään valintoja älykkään sähköjärjestelmän toteutumiseksi. Käytännössä ehdotuksilla lisätään asiakkaan valinnanmahdollisuuksia esimerkiksi siitä, miten ja milloin kotia lämmitetään tai kenelle asiakas myy itse tuottamansa sähköä, arvioi Fingridin markkinoista vastaava johtaja Asta Sihvonen-Punkka.

Työryhmä on asettanut ehdotusten toteuttamiselle kunnianhimoisen aikataulun, ja muutosten on suunniteltu tapahtuvan pääosin vuosien 2019 - 2021 aikana. Fingrid pitää nopeaa aikataulua tärkeänä, sillä tehokkaalla toimeenpanolla helpotetaan uusiutuvan energian lisäämistä sähköjärjestelmään.

Osa työryhmän ehdotuksista nojaa sähkömarkkinoiden keskitetyn tiedonvaihtoratkaisun datahubin valmistumiseen. Fingrid tekee aktiivisesti töitä, jotta datahub on käytössä huhtikuussa 2021. Ehdotusten toteuttamiseksi vaaditaan kuitenkin muutoksia myös lainsäädäntöön ja paljon eri osapuolten yhteistyötä yksityiskohtien tarkentamiseksi. Esimerkiksi sähkönsiirron ja sähköenergian yhteislaskutuksen toteuttamiseksi toimialan on sovittava tehokkaat ja yhdenmukaiset käytännöt.

Hyvin alkanutta yhteistyötä on jatkettava myös vielä ratkaisemattomien älyverkkohaasteiden parissa.

- Nyt tehdyt linjaukset ovat hyvä alku kohti asiakaskeskeisiä ja reaaliaikaisia sähkömarkkinoita. Suomessa on jatkossakin panostettava kunnianhimoisesti hajautettujen resurssien markkinoille saamiseksi, toteaa Sihvonen-Punkka.

Jatkokehityskohteita ovat muun muassa hajautetun jouston uudet markkinapaikat, energiaan liittyvien uusien teknologioiden edistäminen sekä sähkö-, lämpö- ja kaasujärjestelmien yhteensovittaminen. Suomella on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä alueellisesti ja EU:ssa. Yhteistyön jatkumiseksi tarvitaan jokin keskeiset toimijat kokoava foorumi selkeällä mandaatilla.

Lue lisää älyverkkotyöryhmän ehdotuksista TEMin lehdistötiedotteesta

Lisätiedot:

Sähkömarkkina-asiantuntija Heidi Uimonen, Fingrid Oyj, etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Johtava asiantuntija Risto Lindroos, Fingrid Oyj, etunimi.sukunimi@fingrid.fi