;
9.3.2016 12.20
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat, Sähköjärjestelmä

Hajautettua kotitalouskulutusta ensimmäistä kertaa reservimarkkinalle

Taajuusohjattuun käyttöreserviin on hyväksytty ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa kotitalouksien hajautettua sähkönkulutusta. Kyseessä on Pohjoismaissa, todennäköisesti jopa Euroopassa ensimmäinen kerta, kun kotitaloudet yhdessä sähkönmyyjän kanssa osallistuvat nopeaan ja jatkuvaan tehotasapainon ylläpitoon. Aiemmin taajuusohjattujen reservien markkinoille on osallistunut vain teollisuuden sähkönkulutusta perinteisen voimalaitosreservin lisäksi.
Kyseisenä reservinä toimivat kotitalouksien lämminvesivaraajat, joita kytketään päälle ja pois taajuuden vaihtelun mukaisesti. Lisätietoja tarkemmin hankkeesta löytyy Fortumin lehdistötiedotteesta täältä.
 
Fingrid ylläpitää reservimarkkinoita, joita käytetään hyödyksi sähköjärjestelmän kulutuksen ja tuotannon välisen tasapainon ylläpitämiseen. Taajuusohjatut reservit reagoivat automaattisesti sähköjärjestelmän taajuuden vaihteluihin muuttamalla omaa sähköntuotantoaan tai kulutustaan. 
 
Katso myös YLEn uutinen aiheesta täältä.
 
Lisätietoja:
Fingrid Oyj, kehityspäällikkö Jonne Jäppinen, puh. 030 395 4225