29.12.2016 12.30
Ajankohtaista, Projektit

Fingridiltä merkittäviä investointeja Länsi-Uudellemaalle sekä Kanta- ja Päijät-Hämeeseen

Inkoon sähköasema uudistetaan vastaamaan tulevaisuuden tarpeita ja uusi Hikiä - Orimattila -voimajohto vahvistaa Lahden alueen sähkönsaantia.

Fingridin Inkoossa sijaitseva sähköasema on alun perin rakennettu 1970-luvun puolivälissä neljän hiililauhdelaitoksen tuotannon liittämiseksi kantaverkkoon. Sähkömarkkinoilla tapahtuneiden muutosten vuoksi kannattamattomat hiililauhdelaitokset puretaan ja Inkoon aseman merkitys kantaverkossa muuttuu. Aseman tehtävä tulevaisuudessa on tukea Länsi-Uudenmaan sähkönsyöttöä ja toimia 110 kilovoltin voimajohtojen solmupisteenä.

Aseman ikääntynyt 110 kilovoltin kytkinlaitos korvataan kokonaan uudella kytkinlaitoksella ja 400 kilovoltin kytkinlaitoksen laitteet uusitaan vastaamaan aseman tulevia tarpeita. Teknisten uudistusten lisäksi sähköaseman ympäristöturvallisuus paranee, sillä aseman muuntajalle rakennetaan uusi öljynerotusjärjestelmä ja sammutusvesien viivästysallas. Investoinnin arvo on noin 10 miljoonaa euroa, ja uudistettu Inkoon sähköasema otetaan käyttöön vuonna 2019.

Fingrid rakentaa Hausjärven ja Orimattilan välille uuden voimajohdon, joka korvaa nykyisen 1920-luvun lopulla valmistuneen ikääntyneen voimajohdon. 50 kilometrin pituinen voimajohto sijoittuu suurelta osin samalle reitille kuin nykyinenkin, mutta Orimattilan läheisyydessä noin kolmasosa johdosta rakennetaan kokonaan uudelle reitille. Uusi siirtokyvyltään suurempi voimajohto parantaa entisestään muun muassa Lahden alueen sähkönsaantia ja mahdollistaa kantaverkon kehittymisen myös tulevaisuudessa.

Voimajohdon rakentamisen ja muiden alueen sähkönsiirrossa tapahtuvien muutosten vuoksi,
rakennetaan Orimattilaan uusi sähköasema, ja reitin toisessa päässä Hausjärvellä sijaitsevaa Hikiän sähköasemaa laajennetaan.
 
Voimajohdon rakentamisen investointikustannukset ovat yli 23 miljoonaa euroa ja sähköasemien yli 7 miljoonaa euroa. Nämä hankkeet valmistuvat vuosina 2018 - 2019.

Lisätietoja:
Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, omaisuuden hallinta, puh. 030 395 5129
Aki Laurila, suunnittelupäällikkö, verkkosuunnittelu, puh. 030 395 5135
Kaisa Nykänen, asiantuntija, verkkosuunnittelu, puh.  030 395 5242
(Hikiä - Orimattila -voimajohto)