;
16.9.2016 10.25
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Fingrid mukana TEMin älyverkkotyöryhmässä

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän selvittämään älyverkkojen mahdollisuuksia sähkömarkkinoille. Työryhmän tehtävänä on luoda yhtenäinen näkemys tulevaisuuden älyverkoista ja selvittää ja esittää konkreettisia toimia, joilla älyverkot voivat palvella asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille ja edistää yleisesti toimitusvarmuuden ylläpitoa.

Sähköjärjestelmä ja sähkömarkkinat ovat merkittävien muutosten edessä. Sään mukaan vaihtelevan tuotannon voimakas kasvu on heikentänyt sähkön toimitusvarmuutta: samanaikaisesti kun vaihtelevan tuotannon varmistukseen tarvitseman säädettävän kapasiteetin tarve on kasvanut, säätöön pystyvää kapasiteettia on suljettu. Sähköjärjestelmän joustavuuden lisäämiseksi on pystyttävä luomaan toimivat markkinamallit ja järjestelyt asiakkaan kysyntäjouston toteuttamiseksi. Älyverkot mahdollistavat osaltaan kustannustehokkaan siirtymisen kohti vaihtelevaan tuotantoon perustuvaa sähköjärjestelmää.

Työryhmään on kutsuttu laaja edustus koko toimialalta. Mukana on niin sähkön myyjien, jakelijoiden, kuluttajien, viranomaisten kuin tutkimuslaitostenkin edustus. Myös Fingrid on työryhmässä mukana.

Lue lisää TEMin tiedotteesta täällä.

Lisätietoja:
Risto Lindroos, johtava asiantuntija, puh. 030 395 5139
Heidi Uimonen, sähkömarkkina-asiantuntija, puh. 030 395 4143