;
22.5.2015 17.00
Ajankohtaista, Sähköjärjestelmä

Fingridin vuoden 2014 siirtojenhallinnan raportti on julkaistu

Fingrid julkaisee siirtojen hallinnan vuosittaisen raportin nyt ensimmäistä kertaa. Raportti on yhteenveto Fingridin omistaman kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta 2014.
Vuonna 2014 sähkön tuonti jatkui edellisvuosien tapaan suurena Ruotsista Suomeen. Tuontia ja sähkömarkkinoita edesauttoi Suomen ja Ruotsin välisten rajajohtojen hyvä käytettävyys, 93 % - 97 %. Sattuneet häiriöt olivat lyhytkestoisia. Suomen ja Ruotsin välillä pullonkaulatunteja tuontisuuntaan oli vuonna 2014 vajaa puolet ajasta.  
 
Siirtokapasiteetti Suomesta Viroon kasvoi suunniteltuun 1000 MW:iin loppukesällä. Suomen ja Viron välisten rajajohtojen käytettävyyttä 82 % ja 86 % pienensivät Estlink 2 projektiin liittyvät viimeistelytyöt, häiriöt ja Viron verkon työt.
 
Siirto Venäjältä Suomeen oli edelleen vähäistä Venäjän kapasiteettimaksuista ja Pohjoismaisen sähkönhinnan mataluudesta johtuen. Joulukuun alusta avautui myös mahdollisuus sähkön vientiin Venäjälle maksimissaan 320 MW teholla. Vienti ei käytännössä toteutunut.
Pullonkaulatuloja Fingrid sai vuonna 2014 noin 50 M€. Häiriöiden aikana sovittujen pörssikauppojen takaamisesta syntyi Fingridin historian suurimmat vastakauppakulut, 10 M€.
 
Vuodelle 2015 Fingridin strategisena hankkeena on ulkomaan tasasähköyhteyksien eli HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen. Tavoitteena on vähentää häiriöiden määrää ja nopeuttaa yhteyksien käyttöön palautusta.   
 
Siirtojen hallinta 2014 -raportti
                   
Lisätietoja:
Käytönsuunnittelun suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen, puh. 030 395 4228
Käytönsuunnittelun erikoisasiantuntija Jussi Huttunen, puh. 030 395 4242