;
3.6.2014 11.15
Lehdistötiedotteet, Projektit

Tuulivoiman lisärakentaminen pitää investointitahdin kovana

Fingridin alkuvuonna tekemät investointipäätökset mahdollistavat uusien tuulivoimalaitosten liittämisen kantaverkkoon.
Fingrid on tehnyt kevään aikana viisi investointipäätöstä, jotka palvelevat tuulivoiman liittymistä kantaverkkoon:
 
  1. Kalajoen Jylkkään rakennetaan 400/110 kilovoltin muuntoasema uuden 400 kilovoltin johtoyhteyden varrelle.
  2. Siikajoelle rakennetaan 110 kilovoltin sähköasema.
  3. Oulun pohjoispuolelle Isokankaalle rakennetaan uusi 400/110 kilovoltin muuntoasema.
  4. Perämeren kaaren tuulivoiman liittämiseksi vahvistetaan olemassa olevia 110 kilovoltin johtoja ja tehdään lisäyhteyksiä kantaverkon asemien välille.
  5. Lappiin rakennetaan uusi 220 kilovoltin sähköasema Kuolajärvelle Sodankylän ja Kittilän välille.

Investointien yhteisarvo on yli 50 miljoonaa euroa. Hankkeet valmistuvat vuosien 2015 ja 2016 aikana.

Näiden lisäksi etenkin Etelä-Pohjanmaalle ja Meri-Lappiin valmistellaan uusia sähköasemia tuulivoiman liittämiseksi. Maanhankinta ja suunnitelmat tehdään siten, että hankkeet voidaan toteuttaa mahdollisimman jouhevasti, kun tuulivoimahankkeet etenevät suunnittelusta toteutukseen. Lisäksi eri puolilla Suomea on tehty suunnitelmia verkkovahvistuksista, jotka mahdollistavat tuulivoiman liittämisen kantaverkkoon.

Uudet investoinnit ovat jatkoa Fingridin mittavalle investointiohjelmalle. Suomen energia- ja ilmastostrategian mukaan tuulivoiman tuotanto pitäisi nostaa 9 terawattituntiin vuoteen 2025 mennessä.

Fingrid rakentaa ja kehittää kantaverkkoa kuluvan vuosikymmenen aikana 1,7 miljardin euron edestä. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 2 500 kilometriä lisää voimajohtoja ja parisenkymmentä uutta sähköasemaa.

Parhaillaan on käynnissä Fingridin historian suurin voimajohtohanke, jossa koko länsirannikon 220 kilovoltin järjestelmä korvataan vuoteen 2016 mennessä 400 kilovoltin jännitteellä. Alueella on vireillä runsaasti tuulivoimahankkeita, ja Pyhäjoelle on suunnitteilla ydinvoimalaitos. Uusi siirtoyhteys parantaa myös Suomen pohjoisen ja etelän välistä kapasiteettia ja mahdollistaa Suomen säilymisen yhtenä hinta-alueena.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh.030 395 5129 
erikoisasiantuntija Antero Reilander, puh. 030 395 4199



Kuva: Rakenteilla olevat tuulivoimaa palvelevat investoinnit. Kuvassa ei ole mukana muita Fingridin meneillään olevia hankkeita.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Muokattu tiedotetta 6.6. lisäämällä kappalevaihto ja täsmennetty kantaverkkoon kohdentuvaa investointien kokonaismäärän sanamuotoa.