;
17.1.2014 09.50
Ajankohtaista, Sähköjärjestelmä, Sähkömarkkinat

Sähkönkulutus talven ennätyslukemissa

Fingridin käytönvalvontamittausten mukaan Suomen sähkönkulutuksen tuntikeskiteho nousi talven uuteen ennätykseen noin 14 200 megawattiin maanantaina 20.1 aamulla klo 8-9. Kulutus on noussut talven huippulukemiin viikon jatkuneiden pakkasten vuoksi. Sähkönkulutus pysyy suurena jatkossakin, jos pakkaset jatkuvat nykyisellä tasolla. Suomen sähkönkulutuksen kaikkien aikojen ennätys on hiukan vajaa 15 000 megawattia helmikuulta 2011.
Sähkön tuotanto Suomessa on suurimmillaan ollut noin 11 500 MW ja voimalaitokset ovat toimineet pakkasjakson aikana ilman merkittäviä häiriöitä. Lähes kaikki käytettävissä olevat voimalaitokset ovat jo käytössä, mutta 400 megawatin tehoreservikapasiteettia ei ole toistaiseksi tarvinnut käynnistää.

Suomen tuotannon ja kulutuksen välinen ero on katettu tuonnilla Ruotsista ja sähkön tuontikapasiteetti Ruotsista on ollut täysin käytössä. Pakkaskaudella sähköä on kuitenkin riittänyt myös vietäväksi Viroon. Venäjältä sähköä on tuotu pääasiassa yöaikaan. Siirtoyhteydet ovat toimineet pakkaskauden aikana ilman vikoja.

Suomen sähköjärjestelmän reaaliaikaista tilaa voi seurata Fingridin internet-sivuilta tästä linkistä.

Lisätietoja:
Suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen puh 030 395 4228
Kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo puh 030 395 5181

 

Tiedote päivitetty 20.1.2014