;
13.8.2014 15.20
Projektit, Kansainväliset uutiset, Sähkömarkkinat

Koulutus uudesta yhteispohjoismaisesta taseselvitysmallista

Suomi siirtyy Yhteispohjoismaiseen taseselvitykseen (NBS) marraskuussa 2015. Kantaverkkoyhtiöt Fingrid, Statnett ja Svenska kraftnät ovat jo perustaneet NBS-hanketta varten yhteisen palveluyhtiön nimeltä eSett Oy, joka tekee jatkossa taseselvityksen. Tukeakseen markkinatoimijoita uuden taseselvitysmallin tuomissa muutoksissa, Adato ja NBS-hanke järjestävät yhteistyössä koulutusta markkinatoimijoille kolmella paikkakunnalla.
Koulutukset järjestetään syksyllä 2014 elokuun 29. päivä Vantaalla, 3.9. Tampereella ja 7.10. Oulussa. Oulun ja Tampereen tilaisuudet ovat tarkoitettu sähkön myyjille ja jakeluverkonhaltijoille. Vantaan koulutuksessa on näiden lisäksi tärkeää asiaa tasevastaaville.

Tilaisuuksissa Fingridin taseselvityksen asiantuntijat esittelevät mallin yksityiskohtaisesti sekä kertovat mallin mukanaan tuomista muutoksista. Lisäksi hankkeen referenssiryhmän jäsenet, jotka ovat pitkään jo seuranneet mallin kehittymistä, kertovat omalta osaltaan mitä muutos tarkoittaa jakeluverkkoyhtiölle tai sähkönmyyjälle/tasevastaavalle.

Ilmoittautumisohjeet ja koulutuspäivien ohjelman löydät Adato Energia Oy:n sivuilta tästä linkistä.

Lisätiedot:
NBS:n projektipäällikkö, eSettin toimitusjohtaja  Minnakaisa Ahonen
puh. 030 395 5257