;
11.2.2013 11.00
Lehdistötiedotteet, Projektit, Ajankohtaista

Ensimmäinen peltopylväs pystytetty Hyvinkäälle

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid on ottanut käyttöön uuden voimajohtopylväsmallin, niin sanotun peltopylvään. Mallipylväs on pystytetty lähelle Hyvinkään asuntomessualuetta. Uusi pylväs on osa rakennettavaa Nurmijärven, Hyvinkään ja Hikiän välistä voimajohtoprojektia. Peltopylvään suunnittelussa on pyritty minimoimaan maanviljelylle aiheutuvat haitat ja parantamaan työturvallisuutta. ​
Fingrid vahvistaa suurjänniteverkkoa Etelä-Suomessa ja rakentaa uuden 400 kilovoltin voimajohdon Hyvinkäältä Hausjärven Hikiälle. Samalla uusitaan 1920-luvulla rakennettu 110 kilovoltin kaksoisjohto, rautarouva, Hikiän ja Nurmijärven välillä sekä toteutetaan Metsäkaltevan alueen voimajohtojärjestelyt Hyvinkäällä.  Taajaman läheisyys tuo muutoksia voimajohtorakentamiseen. Hyvinkään pohjoispuolella käytetään kevyitä kartioputkipylväitä ja lisäksi Hyvinkäälle pystytettiin ensimmäinen peltopylväs. Urakoitsijana hankkeessa on Eltel Networks Oy.

Peltopylväs on korkeudeltaan samaa luokkaa kuin perinteinen 400 kilovoltin pylväs, jossa yläorsi nousee 31–35 metrin korkeuteen.

Pylvään jalustoja ympäröivät suojarakenteet estävät mahdolliset törmäykset jalustaan. Peltopylvään lähellä voi työskennellä koneilla vapaammin kuin perinteisten harustettujen pylväiden läheisyydessä. Tavoitteena onkin rajoittaa maanviljelystä mahdollisimman vähän. Monet maatalouskoneet mahtuvat kulkemaan voimalinjan pituussuunnassa 7–10 metrin ja poikkisuunnassa 14 metrin aukosta pylvään jalkojen välistä.

Pylvään perustuksena on kahdesta toisiinsa liitettävästä kappaleesta koostuva betonielementti. Kumpikin osa painaa kolme tonnia. Nelijalkainen pylväs ankkuroidaan maahan 24 tonnin perustuksilla. Erillisiä betonivalutöitä ei tarvita, vaan koko perustaminen on elementtirakentamiseen verrattavaa.

- Hyvinkään pylväs on ensimmäinen kappale uusista peltopylväistä. Jatkossa näitä pylväitä tullaan käyttämään kaikilla uusilla Fingridin 400 kV johtotyömailla sellaisilla peltopaikoilla, mihin ne soveltuvat. Tällaisia paikkoja on työmaasta riippuen 10:sta noin 60 kappaleeseen, kertoo varatoimitusjohtaja Kari Kuusela Hyvinkäällä pylvään pystytyspaikalla. Seuraavat peltopylväät ovat jo rakenteilla Ulvilan ja Kristiinankaupungin välisellä voimajohtotyömaalla.

Peltopylväitä käytetään ensisijaisesti uusien voimajohtojen rakentamiseen. Myös vanhoille johdoille niitä voidaan pystyttää johdon tai sen pylvään uusimisen yhteydessä.

Palkittu pylväs

Peltopylväsmalli on kehitetty yhteistyössä muotoilutoimisto Muotohiomo Oy:n kanssa ja sille myönnettiin viime kesäkuussa teollisuuden muotoilun Fennia Prize 2012 Grand Prix -palkinto. Fingrid sai kiitosta muotoilun hyödyntämisestä innovatiivisesti ja ennakkoluulottomasti osana välttämätöntä infrastruktuuria.  Palkittu peltopylväsmalli on saamassa "pikkuveljen", sillä Fingrid on suunnittelut vastaavantyyppistä toteutusratkaisua 110 kilovoltin voimajohtolinjoille.

Painokelpoisia kuvia peltopylväästä tiedotukselliseen käyttöön löytyy Fingridin verkkosivuilta peltopylvään kuvagalleriasta.

Karttakuva Hyvinkää-Hikiä -voimajohtolinjasta aukeaa uuteen ikkunaan tästä linkistä.
 
Peltopylväs löytyy osoitteesta Rantakulmantie 134, Hyvinkää
Lisätietoja: varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, puh. 040 502 7333