;
16.11.2012 12.00
Lehdistötiedotteet

Fingrid, Statnett ja Svenska Kraftnät kohti pohjoismaiden yhteistä sähkön taseselvitystä

Suomen, Norjan ja Ruotsin kantaverkkoyhtiöt ovat päättäneet tällä viikolla valtuuttaa Fingridin käynnistämään toiminnan päävastuullisena pohjoismaisena taseselvittäjänä. Tätä varten perustetaan erillinen yhtiö, joka toimii taseselvittäjänä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Kansalliset kantaverkkoyhtiöt toimivat päävastuullisen taseselvittäjän alaisuudessa kunkin maan kansallisten markkinatoimijoiden tukena. ​
Päätös pohjautuu vuonna 2010 kolmen kantaverkkoyhtiön, Suomen (Fingrid), Norjan (Statnett) ja Ruotsin (Svenska Kraftnät) käynnistämään selvityshankkeeseen, jonka tavoitteena on saada aikaan pohjoismaiden yhteinen taseselvitys (Nordic Balance Settlement, NBS). Joulukuussa 2011 yhtiöt päättivät siirtyä hankkeen toteutusvaiheeseen. Toteutus käsittää kansallisen, tarjousalueiden tasolla tapahtuvan taseselvityksen harmonisoinnin ja integroinnin. Uuden taseselvitysyksikön odotetaan käynnistyvän vuonna 2015.

Taseselvityksen tarkoituksena on selvittää jokaisen markkinaosapuolen tehotasapaino kullakin tunnilla kyseisen osapuolen sähkön tuotannon ja hankintojen sekä sähkön kulutuksen ja myynnin perusteella. Jokainen osapuoli on taloudellisesti vastuussa mahdollisesta epätasapainostaan. Markkinaosapuolet ja verkkoyhtiöt tekevät yhdessä taseselvityksen tarkasti määriteltyä menettelyä noudattaen. Kantaverkkoyhtiöt vastaavat valtakunnallisesta taseselvityksestä.

Pohjoismaiden yhteisen taseselvityksen päätavoitteina on taata kaikille tasevastaaville yhtäläiset ja tehokkaat toimintaedellytykset maasta ja tarjousalueesta riippumatta, tarjota taseselvityspalveluja kaikille markkinatoimijoille samoilla periaatteilla sekä luoda yhteiset tiedonvaihtonormit ja -säännöt yhdessä muiden sähkömarkkinaosapuolien kanssa.

Kaavailtu malli tukee sähkön yhteispohjoismaisia loppukäyttäjämarkkinoita helpottamalla uusien toimijoiden pääsyä markkinoille, edistämällä tehokasta työskentelyä kansallisten markkinarajojen yli ja alentamalla kustannuksia, koska useassa maassa käytetään samoja järjestelmiä ja menetelmiä.

'Yhteinen taseselvitys on tärkeä askel pohjoismaisten sähkömarkkinoiden integroimisessa. Tämä on myös koko Euroopalle esimerkki hedelmällisestä kansainvälisestä yhteistyöstä, joka hyödyttää asiakkaita kaikissa maissa', kertoi Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.


Lisätietoja:
Fingrid: Pasi Aho +358 30 395 5262
Statnett: Tor Heiberg +4799353969
Svenska Kraftnät: Tania Pinzón +46 84 758 288
www.nbs.coop