;
30.6.2010 00.00
Lehdistötiedotteet

Pohjanmaan voimajohtohankkeelle palautekanava internetiin

  Suomen kantaverkosta vastaavalla Fingridillä on käynnissä Seinäjoen ja Tuovilan välillä voimajohtohanke, jonka reittiin voi tutustua internetissä karttapalvelussa. Helppokäyttöisen karttapalvelun kautta maanomistajat ja voimajohtojen läheisyydessä asuvat voivat jättää kartalle kohdennettuja toimenpidepyyntöjä sekä antaa palautetta.

Fingridillä on käynnissä 400/110 kilovoltin voimajohdon rakentaminen Seinäjoen ja Tuovilan sähköasemien välillä. Voimajohdon urakoitsijana toimii saksalainen SAG GmbH. Uusi voimajohto rakennetaan pääosin olemassa olevan voimajohdon paikalle.

Karttapalvelussa käyttäjä voi tutustua yksittäisen voimajohdon tai pylvään sijaintiin kartalla.  
Rakennustyö etenee vaiheittain Seinäjoen sähköasemalta kohden Tuovilan sähköasemaa siten, että koko voimajohto on valmis lokakuun 2011 loppuun mennessä. Perustukset tehtiin lähes valmiiksi talven ja kevään aikana. Parhaillaan on menossa pylväiden kasaus ja pystytys sekä johdinten asennus, joka on aloitettu Seinäjoelta. Suurimmat työvaiheet pyritään saamaan valmiiksi tämän kesän ja ensi talven aikana.

Karttapalautesivusto Seinäjoki-Tuovila hankkeelle löytyy verkko-osoitteesta http://fingrid.navici.com/sjoki/

Kartan alapuolelta löytyy ohjeet karttojen selaamiseen ja palautteen antamiseen. Palvelu on tällä hetkellä julkaistu suomeksi, mutta kehitteillä on myös ruotsinkielinen palvelu.


Fingridin muusta toiminnasta voitte antaa palautetta osoitteessa: http://fingrid.navici.com/. Siihen pääsee myös Fingridin kotisivuilta www.fingrid.fi.

Lisätietoja: projektipäällikkö Ritva Laine, puh. 030 395 5134, 040 543 3029