29.6.2009 00.00
Ajankohtaista

Komissio huomauttaa sähkömarkkinasäädösten noudattamisesta

EU:n komissio toimitti 25. kesäkuuta viralliset huomautukset 25 jäsenmaalle laiminlyönneistä sähkön rajakauppa-asetuksen noudattamisessa. Huomautukset perustuvat pääosin regulaattorien järjestön ERGEGin laatimiin valvontaraportteihin.

Suomen saamista huomautuksista useimmat koskevat viranomaisten toimia, mutta osa myös Fingridiä:
 
- Suunnitelma kokonaissiirtokapasiteetin laskemisesta: Fingrid on toimittanut aineiston EMV:lle, mutta asian käsittely on siellä kesken

- Sähkön kulutuksen kuukausi- ja vuosiennusteet: niitä ei ole aiemmin pidetty relevanttina pohjoismaisilla markkinoilla, mutta pohjoisen alueen regulaattorit ovat edellyttäneet kantaverkkoyhtiöiltä niiden julkaisemista vuoden 2009 alusta lähtien

- Yhteinen pullonkaulahallinnan menetelmä ja kapasiteetin laskenta Pohjoismaiden ja Saksan/Puolan välillä: asia ei ole varsinaisesti Suomen vastuulla. Saksan suuntaan on kuitenkin säännöt toteuttava market coupling -järjestely valmisteilla. Puolan markkinoiden kehittymättömyys on sitä vastoin estänyt markkinaehtoisten menetelmien käyttöönoton Ruotsin ja Puolan välisellä kaapeliyhteydellä.

- Historiatietojen puuttuminen: Fingridin julkaisemiin tietoihin sisältyy historiatietoa vähintään kahden vuoden ajalta. Komission maininta tietojen puuttumiseen koskee mahdollisesti Elbas-kaupan tietoja. Vastuulliset ministeriöt ja EMV ovat käynnistäneet vastauksen laadinnan.