;
15.6.2009 00.00
Ajankohtaista

Fingrid mukana Farmari 2009 -näyttelyssä Kokkolassa

Fingrid osallistuu näytteilleasettajana kesän suurtapahtumaan Farmari 2009 -näyttelyyn, joka pidetään tänä vuonna Kokkolan keskuspuistossa vapaa-aikakeskuksen alueella 30.7.-2.8.2009. Näyttelyn järjestää ProAgria Keski-Pohjanmaa.

Farmari-tapahtuma kerää vuosittain noin 70 000 - 120 000 messukävijää. Näyttelyn teemat rakentuvat suomalaisen maatalouden ja muun elintarvikeketjun sekä maaseudun monipuolistuvan elinkeinotoiminnan ympärille. Fingrid on ollut tapahtumassa mukana jo useana kesänä ja on tänäkin vuonna näytteilleasettajana isossa jäähallissa.

Tapahtuman tärkeimmäksi merkitykseksi Fingridille on noussut mahdollisuus tavata kasvokkain maanomistajia ja muita sidosryhmiä sekä käydä keskusteluja esimerkiksi voimajohtoalueiden moninaiskäytöstä ja rakennushankkeista.

Tervetuloa Fingridin osastolle kysymään ja keskustelemaan voimajohdoista Fingridin asiantuntijoiden kanssa.

Lisätietoja: viestintäpäällikkö Tiina Miettinen p. 030 395 5153 ja
040 075 8193