;
27.8.2008 00.00
Lehdistötiedotteet

Uusi esite valmistunut pihapuista ja voimajohdoista

Kantaverkkoyhtiö Fingrid on jälleen mukana raskaskonealan näyttelyssä FinnMETKO:ssa Jämsänkoskella. Fingrid haluaa olla tapahtumassa mukana kertomassa turvallisesta työskentelystä voimajohtojen läheisyydessä ja muistuttamassa reunavyöhykemetsien oikeaoppisesta käsittelystä. Yhtiö on myös julkaissut uuden esitteen pihapuiden hoidosta voimajohtojen läheisyydessä.Suomen voimansiirtojärjestelmästä vastaavan yhtiön Fingridin hoitovastuulla on kaiken kaikkiaan 33 000 hehtaaria johtoalueita. Voimajohtojen reunapuiden säännöllisellä käsittelyllä varmistetaan, etteivät puut pääse kaatumaan johtojen päälle ja aiheuttamaan häiriöitä sähkön siirtoon. Fingrid käsittelee reunavyöhykepuut 10 - 20 vuoden välein ja johtoaukeat raivataan 5-8 vuoden välein.

- Sähköjärjestelmän luotettavuus on nyky-yhteiskunnan toimivuuden keskeinen edellytys. Liian lähelle voimajohtoa ulottuva puu on turvallisuusriski, josta voi aiheutua vakavia vahinkoja. Siksi olemme tehneet esitteen myös pihapuista ja voimajohdoista, kertoo yhtiöstä Länsi-Suomen aluepäällikkö Ari Levula.

Piha-alueita voimajohtojen alla tai läheisyydessä on varsin vähän, mutta paikoitellen talojen ja kesämökkien pihapiirit ovat laajentuneet ja levittäytyneet voimajohdon reuna-alueelle tai jopa johdon alle.

- Voimajohto ja korkeiksi kasvavat puut ovat tunnetusti huonosti yhteen sopivat naapurukset. Mitä pidemmäksi puu venähtää, sitä suuremmaksi kasvaa turvallisuusriski. Liian lähelle virtajohdinta kasvanut puu aiheuttaa oikosulun virtajohtimen ja maan välille. Annammekin Fingridissä neuvontaa ja maksutonta kaatoapua, Levula kertoo. Metsätietokortti myös jaossa Fingrid on laatinut yhteistyössä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion kanssa metsänhoitosuositukset voimajohtoalueiden reunavyöhykkeille. Myös tämä metsänomistajille tarkoitettu metsätietokortti on jaossa FinnMetko-näyttelyssä.

Fingridin osastolla saa opastusta puiden käsittelyn lisäksi työkoneilla työskentelystä voimajohtojen läheisyydessä.
- Johtoon ei välttämättä tarvita edes kosketusta, sillä sähkö voi ”hypätä” ilmavälin yli. Voimajohtoihin onkin säilytettävä riittävät etäisyydet ja kuljetusreitit on suunniteltava etukäteen, Levula muistuttaa. Lisätietoja:
Fingridin osasto näyttelyssä sijaitsee FinnMETKO-hallissa, osastot 376 ja 380
aluepäällikkö Ari Levula, puh. 0400 648 522