;
14.11.2007 00.00
Muut

Kemin Ajoksen tuulipuiston ensimmäinen vaihe on pystytetty

Pohjolan Voiman Kemin Ajokseen rakenteilla olevan tuulipuiston viiden ensimmäisen tuulivoimalaitoksen pystytystyöt ovat valmistuneet. Suomen suurimpaan 30 megawatin tuulipuistoon rakennetaan yhteensä kymmenen kolmen megawatin tuulivoimalaitosta.

Viidestä voimalaitoksesta kolme pystytettiin mereen rakennetuille keinosaarille 3 - 8 metrin syvyiseen veteen Ajoksen sataman edustalle ja kaksi rakennettiin maalle. Toisen vaiheen viiden voimalaitoksen perustukset on tehty niin pitkälle, että ne säilyvät ja kestävät talven ylitse.

Tuulipuiston ensimmäinen tuulivoimalaitos kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon lokakuussa. Koko tuulipuisto otetaan käyttöön kevättalvella 2009.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on myöntänyt investointitukea Ajoksen tuulipuistolle. Koko hankkeen kustannusarvio on 50 miljoonaa euroa. Tuulipuiston rakennuttaa Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Innopower Oy.

Lähde: PVO