;
28.8.2006 00.00
Lehdistötiedotteet

Helikopterin Puumalassa vaurioittaman johto-osuuden korjaustyöt kestävät vielä parisen viikkoa

Helikopterin vaurioittaman kantaverkon johto-osuuden korjaustyön arvioidaan kestävän vielä parisen viikkoa. Voimajohtorakenteisiin takertunut helikopterin lannoituskuuppa vaurioitti yhteensä kymmentä voimajohtopylvästä viime perjantaina Puumalassa.

Hieman puolenpäivän jälkeen sattuneessa onnettomuudessa kaatui ja vaurioitui yhteensä kymmenen kantaverkon voimajohtopylvästä 110 kilovoltin (kV) johdolla Imatralta Puumalaan. Pylväiden osia sinkoili myös läheisen Järvi -Suomen Energia Oy:n 20 kV johdon päälle, mikä aiheutti laajahkoja häiriöitä paikallisessa sähkön siirrossa. Järvi-Suomen Energia Oy sai kuitenkin palautettua asiakkailleen sähkön vielä perjantai-illan aikana.

Kantaverkkoon liittyneille asiakkaille vauriolla ei ole vaikutusta. Johdon lähemmässä tarkastelussa on kuitenkin selvinnyt, että osa rakenteista on rikkoutunut korjauskelvottomiksi. Osa voimajohtopylväistä joudutaan uusimaan kokonaan, joten johdon korjaustyön arvioidaan valmistuvan muutaman viikon kuluessa.

Lisätietoja:  
Käyttöpäällikkö Arto Pahkin, 030 395 4315 tai 0400 756 146