;
10.10.2006 00.00
Lehdistötiedotteet

Fingrid käynnistää YVA-menettelyn Seinäjoki-Tuovila voimajohdolle

Valtakunnan päävoimansiirtoverkosta vastaava Fingrid Oyj käynnistää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) uuden 400 kilovoltin (kV) voimajohtoreitin selvittämiseksi Seinäjoen sähköasemalta Mustasaaren Tuovilan sähköasemalle.Suunnitellun voimajohdon reitti sijoittuu Seinäjoen kaupungin sekä Ilmajoen, Ylistaron,  Isokyrön, Vähäkyrön, Laihian ja Mustasaaren kuntien alueille. Uuden voimajohdon pituus on noin 55 kilometriä.

Fingridillä on sähkömarkkinalain mukainen kantaverkon kehittämisvelvoite. Verkon kehittäminen perustuu yhtiön laatimiin pitkän aikavälin suunnitelmiin. Uudella voimajohdolla korvataan nykyinen Seinäjoen ja Tuovilan välinen ikääntynyt 110 kV voimajohto. Uuden voimajohdon 400 kV rakenteella varaudutaan lisäksi Pohjanmaan rannikkoalueen voimansiirtoverkon siirtymiseen 220 kV jännitteestä 400 kV jännitteen käyttöön.  400 kV jännitteen käyttöönotto tapahtuu vaiheittain seuraavien 10....20 vuoden kuluessa, kun alueen nykyisestä 220 kV voimansiirtoverkosta joudutaan ikääntymisen vuoksi luopumaan. Tarvittavien vahvistusten ajoitus ja laajuus täsmentyvät myöhemmin.

Uusi 400 kV voimajohdon reitti noudattaa nykyistä 110 kV voimajohtoa

Voimajohtoreitillä on yksi päävaihtoehto, joka sijoittuu nykyisen Seinäjoki-Tuovila 110 kV voimajohdon paikalle. Tuovila-Laihia -johto-osalla asennetaan samoihin pylväisiin myös 110 kV voimajohto. Asutuksen läheisyydessä tarkastellaan erilaisia teknisiä ratkaisuvaihtoehtoja.

YVA-menettely käynnistyy arviointiohjelman laatimisella. Arviointiohjelma sisältää hankealueen nykytilan kuvauksen, sekä tiedot siitä, mitä vaikutuksia selvitetään ja miten selvitykset ja arviointi tehdään. Fingrid järjestää loppuvuoden aikana yleisötilaisuuden arviointiohjelman sisällöstä ja suunnitellun voimajohdon reitistä Laihialla. Tilaisuuden tarkasta ajankohdasta ja paikasta ilmoitetaan erillisillä ilmoituksilla alueella ilmestyvissä lehdissä.

Valmistuneesta arviointiohjelmasta tiedotetaan paikallisissa lehdissä ja se toimitetaan hankkeen yhteysviranomaisena toimivalle Länsi-Suomen ympäristökeskukselle. Ympäristökeskus vastaa asian kuuluttamisesta ja tarvittavien lausuntojen pyytämisestä sekä antaa oman lausuntonsa arviointiohjelmasta. Hankkeen YVA-konsulttina toimii Suunnittelukeskus Oy.

Hankkeen Internet-sivusto on osoitteessa www.fingrid.fi (Ympäristö ja voimajohdot =>YVA-menettelyt). Sivuilla on julkaistu myös karttamateriaalia johtoreitistä. Lisätietoja:
Vanhempi asiantuntija Jorma Sintonen, 030 395 5170
Ympäristöyksikön päällikkö Sami Kuitunen, 030 395 5220