27.4.2000 00.00
Lehdistötiedotteet

Sähkönsiirtomahdollisuudet Pohjois- ja Etelä-Suomen välillä paranevat

Fingrid Oyj ja Nokian Kondensaattorit Oy allekirjoittivat keskiviikkona 26. huhtikuuta urakkasopimuksen yhteensä viiden 400 kilovoltin (kV) sarjakondensaattorin hankinnasta. Kaupan arvo on vähän yli 10 miljoonaa euroa. Hanke on tähän mennessä suurin Fingridin yksittäinen sähköasemaurakka.

Sarjakondensaattorit sijoitetaan Pohjois- ja Etelä-Suomen välisten 400 kV:n voimajohtojen varrelle. Kondensaattoreista kolme tulee Pohjois-Pohjanmaalle Nivalan kuntaan ja kaksi Kajaanin lähellä sijaitsevalle Vuolijoen sähköasemalle.

Kondensaattoreiden ansiosta kolmen pohjois-eteläsuuntaisen 400 kV:n voimajohdon siirtokyky lisääntyy n. 300 megawattia. Samalla pohjoismaisten sähkömarkkinoiden toimivuus ja siirtojärjestelmän käyttövarmuus paranevat.

Hankkeen lähtökohtana oli periaate, että Suomen sisäiset siirtorajoitukset eivät saa haitata sähkökauppaa yhteispohjoismaisilla markkinoilla. Kun kondensaattorit saadaan käyttöön, Ruotsin ja Suomen välinen tuontikapasiteetti on normaalisti 2000 megawattia ja vientikapasiteetti 1500 megawattia.

Nokian Kondensaattorit Oy sai urakan tiukan kansainvälisen tarjouskilpailun perusteella. Toimitus tapahtuu avaimet käteen -periaatteella, eli laitetoimitusten lisäksi urakkaan sisältyvät kaikki rakennus- ja asennustyöt. Hanke valmistuu ensi vuoden keväällä.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Jarmo Naumanen, 030 395 5273 tai 040 519 5061