Askelmerkit sähkömarkkinamurrokseen

Fingrid on viimeisten parin vuoden aikana julkaissut sähkömarkkinoiden nykytilaa ja kehitystä käsitteleviä keskustelupapereita ja tiekarttoja. Näistä viimeisimpänä on keväällä 2017 julkaistu Johtokatu – tiekartta vihreään sähköjärjestelmään. Sähkömarkkinoilla on tapahtumassa useita merkittäviä uudistuksia seuraavien kolmen vuoden aikana. Uudistukset ovat osin samanaikaisia, mikä lisää valmistautumiseen liittyvää haastetta. Uudistukset, kuten esimerkiksi siirtyminen lyhyempään kaupankäyntijaksoon, edellyttävät markkinatoimijoiden välistä keskustelua ja koordinaatiota. Yhdessä sopimista, keskustelua ja eri näkökulmien ymmärtämistä tarvitaan, jotta uudistusten toteutuksen yksityiskohdat saadaan ratkaistua ja kokonaisuus palvelee parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisia sähkömarkkinatoimijoita ja koko yhteiskuntaa.

Tulevat uudistukset vievät sähkömarkkinoita reaaliaikaisempaan ja markkinaehtoisempaan suuntaan. Puhtaassa sähköjärjestelmässä sähkön kulutuksen ja tuotannon joustokyky on olennaista; markkinarakenteisiin tehtävien muutoksien keskeinen teema on palkita joustokykyisiä markkinatoimijoita ja mahdollistaa kaiken sähkön kulutuksessa, tuotannossa ja sähkövarastoissa olevan joustokyvyn osallistuminen sähkömarkkinoille.

Sähkömarkkinarakenteiden kehittäminen ei yksin riitä. Puhdas sähköjärjestelmä tarvitsee toimiakseen vahvat sähkönsiirtoyhteydet. Fingrid varautuu energiamurrokseen kehittämällä pitkäjänteisesti kantaverkkoa, niin Suomen ja naapurimaiden välisiä kuin maamme sisäisiä sähkönsiirtoyhteyksiä. Lisää kantaverkon kehittämisestä voi lukea täältä.

Tämä Askelmerkit sähkömarkkinamurrokseen -sivustokokonaisuus kerää yhteen tukkusähkömarkkinoiden lähivuosien keskeisimmät hankkeet. Tältä sivustolta löydät ajantasaisen tiedon eri hankkeiden etenemisestä. Sivustolla on mahdollista keskustella tulevista muutoksista ja esittää kysymyksiä. 

Sisältö

Kommentoi sivun sisältöä