;

Pyhänselkä - Keminmaa 400+110 kilovoltin voimajohtohankeen YVA-menettely

YVA-menettely
Suunnittelu
Rakentaminen
Hankkeen tiedot
Hankkeen tyyppi: päättynyt
Sijainti: Muhos, Keminmaa

Fingrid suunnittelee kantaverkkoon uutta 400+110 kilovoltin voimajohtoa Muhoksen Pyhänselän ja Keminmaan välille. Hanke on osa Suomen ja Ruotsin välistä kolmatta vaihtosähköyhteyttä.

Hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) päättyi tammikuussa 2019. Fingrid jatkaa hankkeen jatkosuunnittelua yhteysviranomaisena toimineen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen antaman perustellun päätelmän pohjalta.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee uutta voimajohtoa Muhoksen Pyhänselän ja Keminmaan välille. Hankkeen seuraava vaihe Keminmaalta Ruotsin puolelle on parhaillaan YVA-menettelyssä. Voimajohtohankkeen taustalla on sähkömarkkinoiden tarpeet lisäkapasiteetille Ruotsin ja Suomen välille. Maiden välinen rajasiirtokapasiteetti on usein riittämätön, jolloin sähkömarkkinat eivät voi toimia tehokkaasti ja sähkön hinnat eriytyvät. Tuontitilanteessa tästä seuraa Suomen sähkön hinnan nousu. Lisäksi riittämättömät yhteydet vaarantavat poikkeustilanteissa sähkön riittävyyden Suomessa.

    

Fingrid ja Svenska kraftnät tekivät vuonna 2016 selvityksen rajasiirtokapasiteetin kehittämistarpeista. Tarkastelun keskeisenä lähtökohtana on Energiaviraston sähkömarkkinalain (588/2013) mukaan Fingridille asettamat Suomen sähköjärjestelmän järjestelmävastuu sekä kehittämis- ja liittämisvelvoitteet, samoin kuin sähkön laadun ylläpitäminen riittävän korkeana. Selvityksen mukaan sähkönsiirtoyhteydet Suomen ja Ruotsin välillä ovat riittämättömät ja niin sanotut pullonkaulatilanteet ovat erittäin todennäköisiä myös tulevaisuudessa, joten uudelle siirtoyhteydelle on tarve. Selvitetyistä erilaisista sähkönsiirtokapasiteetin kasvattamisen vaihtoehdoista uusi vaihtosähköyhteys Pohjois-Suomesta Pohjois-Ruotsiin nousi esiin kannattavimpana niin kansantaloudellisesti kuin teknisesti.

Fingrid ja Svenska kraftnät ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden yhteyden toteuttamisperiaatteista 23.8.2017.

Projekti on nimetty EU-komission yhteisen edun mukaisten hankkeiden (Projects of Common Interest, PCI) listalle 23.11.2017. Hankkeen PCI-numero ja nimi on 4.10.2 Internal line between Keminmaa and Pyhänselkä (FI). PCI-menettelyyn liittyvä julkinen kuuleminen toteutettiin osana hankkeen arviointiselostusvaiheen kuulemista.

Yhteys Suomen ja Ruotsin välille toteutetaan Suomen osalta kahdessa vaiheessa. Ensin toteutetaan tässä YVA-menettelyssä tarkasteltu Pyhänselän ja Keminmaan sähköasemien välinen osuus ja tämän jälkeen osuus Keminmaalta Ruotsin rajalle. Keminmaan ja Ruotsin rajan välisestä osuudesta tehdään oma YVA-menettelynsä, joka käynnistyi syksyllä 2018.

Muhoksen Pyhänselän ja Keminmaan välisen 400 + 110 kilovoltin voimajohdon pituus on noin 153 kilometriä, josta noin 86 kilometriä on uutta johtokäytävää. Hanke sijoittuu Muhoksen, Oulun, Iin, Simon ja Keminmaan kuntien alueille. Lähtökohtana hankkeessa on 400 ja 110 kilovoltin voimajohtojen yhteispylväsrakenne ja nykyisten voimajohtoreittien mahdollisimman suuri hyödyntäminen.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä jatkosuunnitteluun

Hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) päättyi tammikuussa 2019 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen antamaan perusteltuun päätelmään ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Yhteysviranomainen katsoo, että arvioinnin ja saadun palautteen perusteella hanke voidaan katsoa toteuttamiskelpoiseksi, kunhan arvioinnissa ja tässä päätelmässä esitetyt lieventämiskeinot ja tarkentavat suunnitelmat otetaan huomioon. Fingrid jatkaa hankkeen jatkosuunnittelua yhteysviranomaisen antaman perustellun päätelmän pohjalta.

Hankkeen yleissuunnittelu on tarkoitus käynnistää alkuvuodesta 2020. Fingrid ja Svenska krafnät tekevät päätökset voimajohdon rakentamisesta myöhemmin erikseen. Voimajohdon rakentamisen arvioidaan kestävän 2-3 vuotta. Fingridin ja Svenska kraftnätin yhteisenä tavoitteena on saada uusi rajayhteys käyttöön vuoden 2025 loppuun mennessä.

fi_horizontal_cef_logo.jpg

 

 

Lisätietoja

Mika Penttilä

Yksikön päällikkö
puh. 030 395 5230 

Tommi Raussi

projektipäällikkö
puh. 030 395 5173