;

Petäjäskoski–Kaukonen–Vajukoski YVA-menettely

YVA-menettely
Suunnittelu
Rakentaminen
Hankkeen tiedot
Hankkeen tyyppi: Päättyneet YVA-menettelyt

Suomen päävoimansiirtoverkosta vastaava Fingrid Oyj on saanut valmiiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) uuden 220 kilovoltin (kV) voimajohtoreitin selvittämiseksi Lapissa. Uusi 220 kilovoltin voimajohto varmentaa sähkön siirtoa Lapissa.

Johdon reitti kulkee Rovaniemen Petäjäskosken sähköasemalta Kittilän Kaukosen kautta Sodankylään Vajukosken vesivoimalaitoksella olevalle sähköasemalle. Hanke etenee johtoreitin suuntatutkimuksella Kaukosesta Vajukoskelle sekä lunastuslupahakemuksen kuulemiskokouksilla.

Fingridillä on sähkömarkkinalain mukainen kantaverkon kehittämisvelvoite. Verkon kehittäminen perustuu yhtiön laatimiin pitkän aikavälin suunnitelmiin. Sähkön kulutusennusteiden mukaan sähkön kulutus Lapissa kasvaa edelleen, erityisesti Levin, Ylläksen ja Rovaniemen alueilla. Suunniteltu 220 kV johtohanke parantaa alueen voimajärjestelmän siirtokykyä ja käyttövarmuutta pitkälle tulevaisuuteen.

Voimajohtoreitti valittu

Uusi 220 kV voimajohto sijoitetaan YVAssa käsitellyn päävaihtoehtoreitin mukaisesti nykyisten voimajohtojen rinnalle Petäjäskoskelta Kaukoseen. Kaukosesta Rajalan koillispuolelle voimajohto sijoittuu 60 kilometrin matkalla uuteen maastokäytävään. Rajalasta Vajukoskelle johto kulkee taas nykyisten voimajohtojen rinnalla. Uuden voimajohdon kokonaispituus on 239 kilometriä.

Uuden voimajohdon sijaintia nykyisen 110 kV johdon rinnalla on tarkennettu Rovaniemen Kuolavaarassa ja Jääskössä sekä Kittilän Ranta-Vaimasluomassa. Tarkennuksia on tehty YVA-menettelyssä esille tulleiden asutukseen ja luontoon sekä arvokkaisiin maisema-aluekohteisiin kohdistuvien haittatekijöiden lieventämiseksi.
Vaihtoehtoisista reitin osista jatkosuunnitteluun valittiin Petäjäskoskella vaihtoehto B:n mukainen johtoreitti.

Arviointiselostuksen mukaan tämä vaihtoehto vähentää mm. asutukseen kohdistuvia haittoja. Kittilän Hormakummussa jatkosuunnitteluun on valittu vaihtoehdon 1 alkuosan ja vaihtoehdon 2 loppuosan yhdistävä johtoreitti. Valitulla reittiratkaisulla on mahdollista pienentää asutukselle, elinkeinoille ja suojelukohteille aiheutuvia haittoja. Reittien yhdistäminen vastaa myös niitä näkemyksiä, joita suurin osa palautteen antajista on arvioinnin aikana tuonut esille. Sodankylän Rajalanvaarassa suunnittelua jatketaan vaihtoehto 4:n reitillä, joka aiheuttaa toista esillä ollutta vaihtoehtoa vähemmän haittaa yksityisille maanomistajille ja alueen luontokohteille.

Arvioinnin aikana herätti keskustelua erityisesti Isoniemen sähköaseman sijainti, jota ei voi muuttaa. Asiantuntijaselvitykset osoittavat, että tarvittava 220/110 kV tehomuuntaja voidaan kuljettaa Kolarista Isoniemeen, mutta ei muille YVAssa esitetyille sijoituspaikoille matkan varrella olevien siltojen liian pienen kantavuuden takia.
Voimajohdon tarvitseman maapohjan käyttöoikeuden luvan Fingrid hakee valtioneuvostolta tämän vuoden aikana

Lunastuslupahakemuksessa esitetään voimajohdon rakentamiseen liittyvät tekniset ratkaisut. Luvan hakemiseen liittyvät maanomistajien kuulemiskokoukset järjestetään 17. ja 18.4. Rovaniemellä ja 18.4. Kittilässä. Kokouksista ilmoitetaan erikseen alueella ilmestyvissä päivälehdissä.

Lapin lääninhallituksen myöntämän tutkimusluvan perusteella Fingrid jatkaa voimajohdon suunnittelutyötä ja siihen liittyviä mittauksia. Yhtiön edustajat ovat yhteydessä maanomistajiin ennen varsinaisen maastotutkimuksen käynnistämistä. Maastotutkimuksista mahdollisesti aiheutuneet vahingot korvataan töiden päätyttyä.
Ennen johdon rakentamista Fingrid hakee sähkömarkkinalain mukaista rakentamislupaa Energiamarkkinavirastolta. Tavoitteena on aloittaa voimajohdon rakentaminen ensi vuoden alussa. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus rakentaa johto-osuus Petäjäskoskelta Valajaskosken kautta Kaukosen pohjoispuolelle suunnitteilla olevalle Isoniemen muuntoasemalle.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Ritva Laine, 030 395 5134
Vanhempi asiantuntija Hannu Ylönen, 030 395 5259