Olkiluodon varavoimakäyttöön tarkoitetun kaasuturpiinilaitoksen YVA-menettely päättyi yhteysviranomaisena toimineen Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 18.3.2005 antamaan lausuntoon arviointiselostuksesta. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi laitokselle ympäristöluvan 28.12.2006. Fingridin ja Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) yhteishankkeena rakentama 100 megawatin kaasuturpiinivoimalaitos vihittiin käyttöön marraskuussa 2007. Suomen sähköjärjestelmän käyttövarmuuden turvaamiseksi laitos tuottaa tarvittaessa nopeasti sähköä kantaverkkoon.
Loviisa - Hikiä 400 kV voimajohdon YVA-menettely päättyi yhteysviranomaisena toimineen Uudenmaan ympäristökeskuksen 24.5.2004 antamaan lausuntoon sekä YVA-menettelyn aikana saatuihin johdon sijoittamista koskeviin lausuntoihin ja mielipiteisiin. Uudelle voimajohdolle ei ollut välitöntä tarvetta, koska ydinvoimayksikön sijoituspaikkakunnaksi valittiin Eurajoki. Fingrid kuitenkin esitti maakuntakaavoihin lisättäväksi 400 kV voimajohtoreitin Loviisasta Hausjärven Hikiälle (YVA-menettelyssä vaihtoehto A). Kaavavaraus on tarpeellinen, jotta alueen sähkönsiirto voidaan turvata tulevaisuudessa.
Olkiluoto - Huittisten Metsäkylä 400 kV voimajohdon YVA-menettely päättyi yhteysviranomaisena toimineen Lounais-Suomen ympäristökeskuksen 20.4.2004 antamaan lausuntoon sekä YVA-menettelyn aikana saatuihin johdon sijoittamista koskeviin lausuntoihin ja mielipiteisiin. Fingrid valitsi jatkosuunnitteluun vaihtoehto 2, joka noudattelee jo paikalla olevien johtojen nykyisiä linjauksia. Valinta perustui tehtyyn ympäristövaikutusten arviointiselostukseen, siitä saatuihin lausuntoihin. Voimajohdon jatkosuunnittelssa otettaan huomioon liito-oravien levähdys- ja lisääntymispaikat sekä varmistetaan, että niitä ei hankkeen aikana hävitetä tai vaaranneta. Lisäksi yhteysviranomaisen edellyttämä vaikutusten seurantaohjelma esitettiin valtioneuvostolle jätettävässä lunastuslupahakemuksessa.
Ulvila - Kangasala 400 kiV voimajohdon YVA-menettely päättyi yhteysviranomaisena toimineen Pirkanmaan ympäristökeskuksen 11.6.2004 antamaan lausuntoon sekä YVA-menettelyn aikana saatuihin johdon sijoittamista koskeviin lausuntoihin ja mielipiteisiin. Jatkosuunnitteluun valittiin vaihtoehto 1, joka noudattelee pääosin jo paikalla olevien johtojen nykyisiä linjauksia. Voimajohdon suunnittelun yhteydessä varmistetaan sähkö- ja magneettikenttiin, Pyhäjärven ylitykseen, vesistöön rakentamiseen ja merkittäviin lintualueisiin liittyvät erityiskysymykset.
Toivila - Vihtavuori 400 kV voimajohdon YVA-menettely päättyi yhteysviranomaisena toimineen Keski-Suomen ympäristökeskuksen 10.6.2003 antamaan lausuntoon. Päävaihtoehtona tarkasteltiin seutukaavan mukaista ohjeellista johtoreittiä 400 kV voimajohdolle Jämsän Toivilan muuntoasemalta Petäjäveden kautta Laukaan Vihtavuoreen. Toteutetun voimajohdon pituus on 86 km.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukaan maakuntakaavoituksessa ja muussa valtakunnallisessa alueidenkäytön suunnittelussa on osoitettava ja otettava huomioon valtakunnallisen energiahuollon kannalta merkittävät voimajohtojen linjaukset siten, että niiden toteuttamismahdollisuudet säilyvät. Fingrid Oyj käynnisti vuoden 2000 alussa YVA-menettelyn 400 kV voimajohdosta Muhoksen Pyhänselältä Tornion seudulle ja sieltä edelleen Ruotsiin. Hankkeen tarkoituksena on määrittää pitkällä aikavälillä toteutettava 400 kV voimajohto Pyhänselkä (Muhos) – Tornion seutu (Ruotsi) maakuntakaavoihin merkitsemistä varten. YVA-menettely päättyi, kun yhteysviranomaisena toiminut Pohjois-Suomen ympäristökeskus antoi lausuntonsa 16.8.2001.
Tahkoluotoon suunnitteilla ollut voimalaitos tulisi liittää 400 kV voimajohdolla valtakunnan sähköverkkoon. YVA-menettely päättyi kun Lounais-Suomen ympäristökeskus antoi arviointiselostuksesta lausuntonsa 20.3.2000.
Inkoon voimalaitosta aiottiin laajentaa kahdella voimalaitosyksiköllä, mikä edellyttäisi syntyvän lisätehon siirtämistä 400 kV johdolla valtakunnan sähköverkkoon. YVA-menettely päättyi, kun yhteysviranomaisena toiminut Uudenmaan ympäristökeskus antoi arviointiselostuksesta lausuntonsa 15.10.1999.
Tornion tehtaiden tuotantokapasiteetin nostaminen edellytti uuden 400 kV voimajohdon rakentamista. YVA-menettely päättyi, kun yhteysviranomaisena toiminut Lapin ympäristökeskus antoi arviointiselostuksesta lausuntonsa 11.6.1999.
YVA-selostukset lausuntoineen löytyvät asianomaisen Ympäristökeskuksen sivuilta www.ymparisto.fi