Hallitus

Fingridin osakkeenomistajat käyttävät ylintä päätösvaltaa yhtiökokouksessa, joka valitsee vuosittain hallituksen. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 68 vuotta. Yhtiökokous valitsee yhden hallituksen jäsenen hallituksen puheenjohtajaksi ja yhden jäsenen hallituksen varapuheenjohtajaksi. Hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaisesti viisi (5) varsinaista jäsentä. Lisäksi kullekin hallituksen jäsenelle määrätään henkilökohtainen varamies. Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet hallituksen jäsenistä on paikalla. Päätökset tehdään yksinkertaisella enemmistöllä. Uudet hallituksen jäsenet perehdytetään yhtiön toimintaan.

Fingridin hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta. Hallitus päättää merkittävistä strategisista linjauksista ja hyväksyy yhtiön johtamisjärjestelmään liittyvät toimintaperiaatteet ja arvot. Hallitus hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä käy läpi yhtiön toimintaan liittyvät riskit ja niiden hallinnan. Lisäksi yhtiön hallitus valitsee yhtiön toimitusjohtajan ja hyväksyy yhtiön perusorganisaation ja johtoryhmän kokoonpanon. Fingridin hallituksen keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet määritellään kirjallisessa työjärjestyksessä. Hallitus arvioi kerran vuodessa toimintaansa.

Kokouskäytäntö ja tiedonsaanti
 

Hallituksella on jatkuvasti ylläpidettävä vuosikello, jossa on määritetty kokousajankohdat ja kokousaiheet. Aineisto hallituksen kokouksessa käsiteltävistä aiheista toimitetaan hallituksen jäsenille viimeistään kolme työpäivää ennen kokousta. Kaikki hallitukselle jaettava materiaali ja asioiden käsittely hallituksessa on luottamuksellista. Hallitus arvioi vuosittain toimintaansa.

Puheenjohtajan tehtävät
 

  • puheenjohtaja johtaa hallituksen toimintaa niin, että tehtävät tulevat suoritetuiksi
  • puheenjohtaja hyväksyy toimitusjohtajan valmistelemat esityslistat ja kutsuu hallituksen kokoukset koolle sekä päättää muiden henkilöiden kutsumisesta kokoukseen
  • puheenjohtaja allekirjoittaa yhdessä aakkosjärjestyksessä kiertävän pöytäkirjan tarkastajan kanssa kokouksen pöytäkirjat. 
  • puheenjohtaja vastaa hallituksen toiminnan suunnittelusta ja arvioinnista ja pitää yhteyttä yrityksen toimitusjohtajaan ja seuraa yhtiön toimintaa

Hallituksen ja sen valiokuntien toiminnasta vuonna 2010 on annettu lisätietoa selvityksessä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.