Fingrid, Statnett ja Svenska Kraftnät ovat päättäneet toteuttaa hankkeen, jonka tavoitteena on kantaverkkotason ja tarjousalueiden välisen taseselvityksen harmonisointi ja integrointi (Nordic Balance Settlement, NBS). NBS -projektissa on tarkoitus ulkoistaa taseselvityksen operatiivinen hoito erilliselle yhteispohjoismaiselle taseselvitysyksikölle (Settlement Responsible, SR). Kuitenkin vastuu kansallisista taseselvityksistä säilyy edelleen kantaverkkoyhtiöillä ja esimerkiksi Fingridille vastuu taseselvityksestä on jatkossakin osa järjestelmävastuuta.
Hankkeen valmistuttua eri maiden ja tarjousalueiden taseselvitys tehtäisiin yhtenäisillä periaatteilla ja tasevastaavina toimivat sähkömarkkinaosapuolet saisivat yhtenäistä palvelua yhdeltä luukulta toimivat ne sitten missä maassa tahansa.
Työ myötävaikuttaa osaltaan myös NordREG:n vetämään yhteispohjoismaisten vähittäismarkkinoiden toteuttamishankkeeseen.
Lisätietoja:
Pasi Aho, puh. 030 395 5262
Pasi Lintunen, puh. 030 395 5218